Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän aseiden myynti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä on osakkaidensa yhteishallinnossa, ellei erityistä hallintoa ole järjestetty. Tämä tarkoittaa sitä, että osakkaiden on tehtävä kaikki kuolinpesää koskevat päätökset yhdessä ja yksimielisesti. Yksimielisyysvaatimus koskee myös muun muassa kuolinpesän omaisuuden, kuten aseiden, myyntiä. Aseiden myyntiin on siis oltava kaikkien kuolinpesän osakkaiden suostumus. Ampuma-aseiden myyminen on kuitenkin säänneltyä ja aseen hallussapitoon ja hankkimiseen tarvitaan lupa, jonka myöntää poliisilaitos. Tämä johtaa siihen, ettei asetta voi myydä kenelle tahansa halukkaalle ostajalle. Lisäksi myös kuolinpesällä on tiettyjä velvollisuuksia, kun kuolinpesään kuuluu ampuma-aseita.

Vainajalla on täytynyt olla lupa omistamiensa aseiden hallussapitoon. Tällaista lupaa kuolinpesän osakkailla ei välttämättä ole. Laissa on kuitenkin säädetty, että luvanhaltijan kuoltua on sen, kenen hallussa kuolinpesän omaisuus on, otettava ampuma-ase välittömästi haltuunsa. Hänellä on oikeus säilyttää asetta ja hyväksyttävästä syystä myös kuljettaa sitä kuuden kuukauden ajan luvanhaltijan kuolemasta. Kuuden kuukauden määräajan kuluessa tulee sen, kenen hallussa ase tai aseet ovat, joko hankkia aseiden hallussapitoon oikeuttava lupa, tehdä aseet pysyvästi ampumakelvottomiksi, luovuttaa aseet poliisille tai luovuttaa aseet sellaiselle henkilölle, jolla on oikeus aseiden hankkimiseen. Määräajan kuluessa aseiden myynti on siis mahdollista kuolinpesän osakkaiden päättäessä luovutuksesta, kunhan luovutuksensaajalla on oikeus hankkia ase. Jos aseet luovutetaan poliisin haltuun, on poliisin tehtävä päätös aseiden haltuunotosta. Aseet voidaan tällöin lähtökohtaisesti kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä luovuttaa aseiden omistajan ilmoittamalle tai hyväksymälle henkilölle, jolla on asianmukainen lupa. Jos taas aseita ei ole luovutettu määräajan kuluessa, myy poliisi aseet julkisessa huutokaupassa omistajien, eli kuolinpesän lukuun.

Kuolinpesä voi siis halutessaan myydä pesään kuuluvia aseita, kunhan lupaedellytykset täyttyvät. Aseet voidaan myydä myös poliisin huutokaupassa. On myös mahdollista, että perittävä on harjoittanut eläessään ase-elinkeinoa eli esimerkiksi myynyt aseita, jolloin kuolinpesään voi kuulua niitä suuri määrä. Kuolinpesällä on tällöin oikeus vuoden ajan perittävän kuolinhetkestä jatkaa asealan elinkeinon harjoittamista perittävälle myönnetyn luvan nojalla. Ase-elinkeinonharjoittajan kuolemasta on ilmoitettava lupaviranomaiselle 30 päivän kuluessa kuolemasta. Jos sinulla on lisää kysyttävää kuolinpesän aseiden myyntiin liittyen, lakipuhelimessamme neuvotaan sinua mielellään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]