Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesä ja kavallus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä on perinnönjättäjän kuoltua hänen varoistaan ja veloistaan muodostuva taloudellinen kokonaisuus, jonka osakkaita ovat perilliset, yleistestamentinsaajat ja eloonjäänyt puoliso perinnönsaajana tai silloin, kun tällä on avio-oikeus kuolleen puolison omaisuuteen. Lähtökohtaisesti pesän osakkaat hallinnoivat pesän omaisuutta perinnönjakoon asti. Pesän omaisuutta käytetään yleensä pesän velkojen maksuun sekä pesän osakkaiden yhteisesti sopimiin tarkoituksiin. Oikeudettomasti ja tahallisesti pesän varoja itselleen ottava voi syyllistyä kavallukseen, joka on rikos. Kuolinpesässä kavallukseen voi syyllistyä esimerkiksi se osakas tai muu taho, jonka hallussa ja hoidossa kuolinpesän omaisuus on.

Rikoslain mukaan se, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi. Kavalluksen erottaa varkaudesta siis se, että kavallettu omaisuus on ollut kavaltajan hallussa, kun taas varkaudessa omaisuus otetaan toisen hallusta. Rikoslaissa säädetään myös törkeästä ja lievästä kavalluksesta. Törkeään kavallukseen syyllistytään silloin, jos kavalluksen kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja, kavalluksella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa. Lisäksi edellytetään, että kavallus myös kokonaisuutena arvostellen on ollut törkeä. Lievä kavallus taas on kyseessä, jos kavallus huomioon ottaen anastetun omaisuuden arvo, oikeudettomasti käytettyjen varojen määrä tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lievästä kavalluksesta tuomitaan vain sakkorangaistus. Rikosoikeudellisen rangaistuksen ohella kavallukseen syyllistynyt menettää saamansa taloudellisen hyödyn ja joutuu mahdollisesti korvaamaan myös aiheuttamansa vahingon.

Lievä kavallus ja kavallus silloin, kun rikoksentekijä on kuolinpesän osakas ja rikoksen kohteena on pesän omaisuus, ovat ns. asianomistajarikoksia. Tällöin syyttäjä ei saa nostaa syytettä, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]