Minilex - Lakipuhelin

Valtakirja kuolinpesän hoitoa varten

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä käsitteenä kattaa kuolleen henkilön varat ja velat yhtenä kokonaisuutena. Valtakirja kuolinpesän hoitoa varten on helppo käsittää allekirjoitettuna paperina, jonka avulla henkilö saa luvan hoitaa kuolinpesän asioita. Henkilöstä joka on saanut luvan hoitaa kuolinpesän asioita käytetään nimitystä valtuutettu. Toisin sanoen valtakirja on lupa jolla asianomaiset antavat luvan valtuutetulle toimia heidän edukseen. Kuolinpesän hoitoon liittyviin tehtäviin voidaan valtuuttaa haluttu henkilö valtakirjan avulla vastaamaan kuolinpesän hoidosta. Yleisimmät kuolinpesän hoitoon liittyvät seikat ovat pankkiasioita.

Valtakirjaan kuolinpesän hoitoa varten tulee saada allekirjoitus kaikilta kuolinpesän osakkailta. Tästä syystä onkin hyvä, etenkin laajoissa kuolinpesissä, varmistua kaikkien kuolinpesän osakkaiden henkilöllisyydestä. Valtakirjaa käytetään yleisesti todisteena kolmannelle osapuolelle, jonka avulla valtuutettu osoittaa olevansa oikeutettu edustamaan kuolinpesää. Valtakirjassa voidaan määritellä hyvin yksityiskohtaisesti valtuutetulle syntyvät oikeudet ja kuolinpesän osakkaat voivatkin valita valtuutetun hoitamaan vain tiettyjä kuolinpesää koskevia asioita. Valmiita malleja valtakirjan laatimiseksi on olemassa, mutta varmistuksen saamiseksi kannattaa valtakirja laatia juuri omia tarpeita vastaavaksi.

Käytännön vinkkinä voisi todeta, että valtakirja kuolinpesän hoitoa varten ja sitä kautta valtuutetun henkilön valitseminen on suositeltavaa esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilöt eivät ole kykeneviä hoitamaan asioita esimerkiksi kuolemasta johtuvan surun myötä. Tämä keino on käytännössä hyvin yleinen ja sillä voidaan säästyä monilta hankaluuksilta.

Valtakirja ja siinä vaadittavat tiedot, kuten erilaiset toimenpiteet joihin valtuutettu on saanut luvan voivat olla yllättäviä ja jopa hankalia. On myös syytä muistaa valtuutetulle syntyvät velvollisuudet. Valtakirja voidaan siis räätälöidä yksityiskohtaisesti juuri tilanteeseen sopivaksi, mutta tällöin on tärkeää muistaa pienetkin seikat myöhempien ristiriitojen välttämiseksi. Tästä syystä olisikin suositeltavaa keskustella lakimiehen kanssa ennen valtakirjan kirjoittamista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]