Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesä ja kiinteistö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesään kuuluvaan kiinteistöön liittyvää lainsäädäntöä löytyy mm. perintökaaresta ja maakaaresta. Tässä artikkelissa käydään pääpiirteittäin läpi kuolinpesään ja kiinteistöihin liittyvää lainsäädäntöä.

Kiinteistön myyminen ennen perinnönjakoa

Kiinteistö voidaan myydä myös ennen perinnönjakoa, jos kaikki osakkaat ovat siitä yksimielisiä. Kaikkien osakkaiden suostumus tarvitaan, sillä lain mukaan kuolinpesän osakkaat hallitsevat yhdessä pesän omaisuutta. Lisäksi on huomioitava, että jos osakkaina on edunvalvontaa tarvitsevia henkilöitä, kiinteistön myymiseen tarvitaan holhoustoimilain mukaan maistraatin lupa. Lupa myönnetään, jos myyminen on päämiehen edun mukaista.

Edunvalvonnassa on myös otettava huomioon, että alaikäisten lasten edunvalvojana toimivalle huoltajalle on määrättävä sijainen, jos hän on itsekin kuolinpesän osakas. Näin voi käydä silloin, kun toinen puolisoista kuolee ja heillä on yhteisiä lapsia.

Kiinteistöä myytäessä on myös huomioitava aviolesken mahdollinen hallintaoikeus. Leski saa nimittäin pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan lesken kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly hänen varallisuuteensa. Lisäksi yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana lesken hallintaan.

Lainhuudatus

Kuolinpesän osakkaat voivat yhdessä hakea kiinteistölle selvennyslainhuutoa. Selvennyslainhuudon hakeminen ei ole pakollista, vaikka se onkin suositeltavaa. Selvennyslainhuutoa on haettava kaikkien osakkaiden yhdessä. Perinnönjaon tai kiinteistön myymisen jälkeen uuden omistajan on haettava lainhuutoa normaalisti.

Jos kuolinpesässä on vain yksi osakas, hänen on kuitenkin haettava lainhuutoa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun perunkirjoitusaika on päättynyt. Perunkirjoitusaika päättyy kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Tässä tapauksessa kyseessä on tavallinen lainhuuto, jonka hakeminen on pakollista.

Kiinteistö ja perinnönjako

Perinnönjako voidaan toimittaa joko osapuolten välisellä sopimuksella tai jos sovintoon ei päästä, tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimesta. Jos jakoa ei muuten saada toimitetuksi, tuomioistuin pesänjakajan esityksestä määrätä kiinteistön myytäväksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]