Minilex - Lakipuhelin

Vainajan omaisuusluettelo

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vainajan omaisuudesta on laadittava omaisuusluettelo perunkirjoitusta varten. Perunkirjoitus on pääsäännön mukaan toimitettava kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta. Omaisuusluettelo on laadittava vainajan kaikista varoista ja veloista. Mikäli vainaja oli kuollessaan naimisissa, on myös lesken varoista ja veloista laadittava omaisuusluettelo.

Vainajan omaisuus arvostetaan kuolinhetken mukaisen arvon perusteella. Omaisuusluetteloa varten on selvitettävä vainajan ja lesken kaikkien pankkitilien ja sijoitusten tiedot, asunto-osakkeet ja kiinteistöt sekä autot ja muu omaisuus. Omaisuudesta on saatava todistukset omaisuusluettelon laatimiseksi. Omaisuusluettelo toimii perustana pesänselvitykselle, ositukselle ja perinnönjaolle.

Omaisuusluettelon laatiminen voi olla haasteellista. Sen tekemättä jättämisestä voi kuitenkin seurata kuolinpesän osakkaille velkavastuu vainajan veloista. Omaisuusluettelon ja perukirjan laatimisella on suuri merkitys myös perintöveron määräytymisessä. Mikäli omaisuuusluettelon laatimista koskevat asiat mietityttävät, soita lakipuhelimeen ajankohtaisen tiedon varmistamiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]