Minilex - Lakipuhelin

Tuomioistuimen määräämä pesänselvittäjä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuin määrää pesänselvittäjän hallinnoimaan kuolinpesää hakemuksen perusteella. Jokaisella kuolinpesän osakkaalla on oikeus hakea pesänselvittäjän määräämistä. Sama oikeus on lisäksi kuolinpesän velkojalla sekä ulosottomiehellä, mikäli jonkin kuolinpesän osakkaan jako-osuus on ulosmitattu. Myös muulla henkilöllä, kuten legaatinsaajalla, voi olla oikeus pesänselvittäjän hakemiselle. Legaatinsaaja tarkoittaa henkilöä, jolle on testamentin perusteella määrätty perintöä. Hakemus pesänselvittäjän määräämiseksi toimitetaan aina kirjallisena käräjäoikeuteen, joka myös tekee ratkaisun pesänselvittäjän määräämisestä.

Pesänselvittäjän toimintaa kutsutaan kuolinpesän virallisselvitykseksi. Virallisselvityksellä tarkoitetaan sitä, että tuomioistuin määrää pesänselvittäjän tehtäväänsä. Virallisselvityksellä ei siis tarkoiteta viranomaistoimintaa ja kuolinpesän hallinto onkin luonteeltaan yksityistä. Tuomioistuimen määräämä pesänselvittäjä toimittaa ainoastaan pesän selvityksen, eikä häntä määrätä omaisuuden ositusta taikka erottelua varten. Tuomioistuimen määräämä pesänselvittäjä on tyypillisesti asianajaja. Pesänselvittäjän on oltava tehtäväänsä sopiva, jolloin hänen on omattava riittävä ammattitaito ja osaaminen jäämistöasioiden hallinnassa. Pesänselvittäjän määräämistä koskevassa hakemuksessa voidaan esittää ehdotus tietyn pesänselvittäjän määräämiseksi, mutta tuomioistuin tekee aina lopullisen arvion ja päätöksen siitä, ketä tehtävään määrätään.

Kuolinpesän omaisuus ja velat on aina selvitettävä joko pesänselvittäjää käyttämällä taikka kuolinpesän osakkaiden toimesta. Pesänselvittäjä on hyödyksi erityisesti silloin, kun osakkaiden väliset suhteet ovat riitaisat eikä kuolinpesän hoidosta päästä yhteisymmärrykseen. Pesänselvittäjän määrääminen ei kuitenkaan edellytä riidan olemassaoloa. Läheisen menetys jo itsessään on usein niin raskasta, että ulkopuolinen henkilö halutaan hallinnoimaan kuolinpesää. Usein osakkaat pyrkivät itse hoitamaan kuolinpesän selvitykseen liittyvät toimet, sillä pesänselvittäjän käyttämisestä koituu kustannuksia. Jos pesänselvittäjä määrätään, kuolinpesän osakkaat menettävät oikeuden hallinnoida pesää. Tällöin pesänselvittäjä vastaa kuolinpesän hallinnosta ja velkojen maksamisesta sekä saattaa kuolinpesän sellaiseen tilaan, että perinnönjako voidaan toimittaa. Hän myös edustaa kuolinpesää kolmansia tahoja vastaan. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]