Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän irtaimisto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä koostuu vainajan varoista ja veloista. Kuolinpesän irtaimisto on perinnönjaon alaista omaisuutta. Jokaisella perillisellä on perintöoikeus kuolinpesän irtaimistoon. Perintö pyritään jakamaan niin, että jokainen perillinen saisi kaikkia varallisuuslajeja. 

Kuitenkin, jos perittävä oli naimisissa, kuolinpesän irtaimisto kuuluu eloonjääneen puolison hallintaan. Leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallussaan puolisoiden yhteisenä kotina tai muuhun asumiseen sopivana asuntona käyttämäänsä asuntoa, joten siihen kuuluvaa asuntoirtaimistoakaan ei saa jakaa. Puoliso saa pitää asuntoa ja asunnon irtaimistoa jakamattomana hallussaan, vaikka rintaperillinen tai testamentinsaaja olisi esittänyt jakovaatimuksen. Tätä oikeutta kutsutaan lesken vähimmäissuojaksi. Lesken haltuun jäänyt omaisuus jaetaan vasta hänen kuollessaan. Muun kuin lesken asumiseen tarkoitettuun ja asuinirtaimistoon kohdistuvan jäämistön saa rintaperillisen tai testamentinsaajan vaatimuksesta jakaa. Jos leski omistaa itse asumiseen sopivan asunnon, voidaan koko jäämistö jakaa, vaikka siihen sisältyisi puolisoiden yhteisenä kotina käyttämä asunto. Tavallinen koti-irtaimisto on siis jätettävä lesken hallintaan.

Perunkirjoitus on toimitettava aina kolmen kuukauden määräajassa perittävän kuolemasta. Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, johon merkitään perittävän varat ja velat. Perintöosuudet lasketaan tämän perusteella. Kuolinpesän irtaimisto on ilmoitettava perukirjassa, eli perukirjaan luetteloidaan kuolinpesän esineirtaimisto. Koti-irtaimiston yksilöimiselle ei kuitenkaan aseteta suuria vaatimuksia, ja se onkin tarpeen yksilöidä vain omaisuuslajeittain, esimerkiksi eritellen huonekalut, kodinkoneet ja taloustavarat.

Jos perittävän koti-irtaimisto on vähäinen, sitä voidaan käsitellä vain yhtenä kokonaisuutena. Jos irtaimistoon kuuluu arvokkaita tauluja, antiikkia tai erilaisia taidekokoelmia, on ne yksilöitävä asianmukaisesti ja ulkopuolisen asiantuntijan tulee arvioida tällaiset esineet, jotta vältetään perillisten riitaisuudet esineiden arvosta. Arvoesineistä tehty arvotodistus ja vakuutusarvosta tehty selvitys liitetään perikunnan arkistoon.  

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Kuolinpesään kuuluva irtaimisto jaetaan perinnönjaossa
  • Vainajan ja hänen puolisonsa yhteinen koti ja sen koti-irtaimisto jää kuitenkin eloonjääneen puolison hallintaan

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]