Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän varojen hoito

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jokaisen henkilön kuollessa syntyy kuolinpesä. Kuolinpesä muodostuu kaikesta vainajan kuolinhetkellä omistamasta varallisuudesta, sekä vainajan veloista. Vainajalla voi kuollessaan olla monenlaista varallisuutta, kuten talo, kiinteistö, asunto, auto, koira, keittiövälineet tai vaikkapa maatalouskoneisto. Usein vainajalla on myös ainakin yksi pankkitili, jolla on jonkin verran varoja.

Henkilön kuollessa nousee ajankohtaiseksi kysymykseksi se, kuka pesään kuuluvaa varallisuutta hoitaa. Heti perinnönjättäjän kuollessa on osakkaan, joka asui perittävän kuollessa tämän kanssa tai joka muutoin voi pitää huolta omaisuudesta, hoidettava sitä, jollei se ole holhoojan, toimitsijan tai muun hoidettavana. Myös leski voi olla velvollinen hoitamaan pesän varallisuutta. Osakkaan tai lesken on viivytyksettä annettava kuolemantapauksesta tieto muille osakkaille. Jos edellä mainittu henkilö ei ryhdy vainajan omaisuutta hoitamaan, tulee sen, jolle se olosuhteisiin katsoen lähinnä kuuluu, ottaa omaisuus haltuunsa ja kutsua paikalle osakas tai ilmoittaa kuolemantapauksesta oikeudelle.

Tämä omaisuudesta huolehtiminen on kuitenkin väliaikainen ratkaisu, ja voimassa vain siihen asti, kun osakkaat ovat saaneet pesän yhteishallinnon järjestettyä. Kuolinpesän yhteishallinto on pääsääntö, ja sen mukaan pesän varallisuutta koskevat päätökset tehdään yksimielisesti pesän osakkaiden kesken. Osakkaat hoitavat ja huolehtivat siis yhdessä kuolinpesään kuuluvista varoista. Yhteishallinto ei kuitenkaan poissulje sitä vaihtoehtoa, jonka mukaan osakkaat voivat valtuuttaa yhden henkilön hoitamaan pesän varoja.

Lisäksi tulee vielä huomioida pesänselvittäjän hallinto. Mikäli pesän osakkaat eivät kykene yhdessä pesää selvittämään, voi tuomioistuin hakemuksesta määrätä pesänselvittäjän selvitystä hoitamaan. Tässä tapauksessa pesänselvittäjä ottaa kaiken pesän omaisuuden hallintaansa, ja huolehtii siitä.

Jos sinulle heräsi lisäkysymyksiä perintöoikeudellisiin lakiasioihin liittyen, älä epäröi olla yhteydessä lakimiehiimme. Minilexin lakimiehet voit tavoittaa kätevästi Minilexin lakipuhelimesta. Lisää lakitietoa voit löytää myös Minilexin kattavasta artikkelikokoelmasta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]