Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesä pankki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä syntyy henkilön kuollessa. Vainajan varallisuus siirtyy kuolinpesän osakkaille. Pankki saa tiedon kuolemantapauksesta Väestörekisterikeskukselta muutamien viikkojen kuluessa, ja tiedon saatuaan usein lakkauttaa vainajan tilien käyttöoikeuden. Läheisten olisi kuitenkin mahdollisimman pian kuoleman jälkeen hyvä ilmoittaa pankille kuolemantapauksesta, ettei kukaan vainajan läheinen pääsisi väärinkäyttämään vainajan pankissa olevaa omaisuutta.

Vainajan pankkiasioiden hoitamiseksi pankki vaatii vainajan omaisilta tiettyjä asiakirjoja, kuten perukirjan, josta ilmenee vainajan kuolinpesän osakkaat. Pankki määrittelee tarkemmin tarvitsemansa asiakirjat. Koska vainajan pankissa oleva omaisuus kuulu kuolinpesään, joka on sen osakkaiden yhteisessä hallinnossa, tulee pankkiasioiden hoitamiseen olla kaikkien osakkaiden suostumus. 

Osakas yksinään voi tehdä vain tiettyjä kiireellisiä tai vähämerkityksisiä toimia kuten vainajan kuolemaan selvästi liittyvien laskujen pankille maksettavaksi jättäminen. Tällaisia laskuja ovat esimerkiksi sairaalalaskut sekä hautajaisiin liittyvät kulut. Osakas voi myös yhdessä pankin edustajan kanssa luetteloida vainajan tallelokeron sisällön sekä lopettaa toistuvat maksut ja suoraveloitukset perittävän tililtä.

Suurempiin toimiin, kuten rahojen nostamiseen, tallelokeron tyhjentämiseen sekä arvopapereiden myymiseen tarvitaan kaikkien osakkaiden suostumus. Osakkaat voivat myös yhdessä valtuuttaa jonkun toimimaan kuolinpesän puolesta. Tällöin pankki tarvitsee kaikilta pesän osakkailta valtakirjat valtuutetulle henkilölle. Vaihtoehtoisesti tuomioistuin voi määrätä pesänselvittäjän hallinnoimaan kuolinpesän omaisuutta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Pankille tulee ilmoittaa kuolemantapauksesta mahdollisimman pian, jotta vältytään väärinkäytöksiltä

Varoitukset

  • Pankkiasioiden hoitoon tarvitaan lähtökohtaisesti kaikkien kuolinpesän osakkaiden suostumus

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]