Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän jako ja verotus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnönjättäjän kuoltua tämän varoista ja veloista muodostuu kuolinpesä. Perittävän kuoleman jälkeen on kolmen kuukauden määräajassa toimitettava perunkirjoitus ja laadittava perukirja, joka toimii muun muassa omaisuusluettelona sekä veroilmoituksena. Perukirjassa on lueteltu kuolinpesän omaisuus ja velat. Perukirjan perusteella toimitetaan myös perintöverotus. Kopio perukirjasta tulee lähettää verohallinnolle kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta.

Kuolinpesästä pesän osakkaille perintönä siirtyvästä omaisuudesta on jokaisen perinnönsaajan suoritettava perintöveroa, mikäli siirtyvän omaisuuden määrä ylittää laissa säädetyt rajat. Veroa ei tarvitse maksaa, jos perintöosan arvo ei ylitä 20 000 euroa. Perintöveron suuruus määräytyy perillisen ja perittävän sukulaisuussuhteen mukaan ja veroasteikko on progressiivinen. Perintöverotusta varten perittävän omaisuudesta saadaan vähentää perittävän velat ja tehdä myös eräitä muita vähennyksiä. Perintöverotus tehdään yleensä ennen perinnönjakoa. Perintöverotusta varten verottaja tekee ns. fiktiivisen perinnönjaon, eli perintövero määrätään perilliselle lain mukaan määräytyvän perintöosan tai lakiosan mukaan. Jos reaalinen perinnönjako tehdään ennen perintöverotuksen toimittamista, perinnönjakokirja voidaan ottaa verotuksessa huomioon. Eri asia on myöhemmin tehtävä reaalinen perinnönjako, jossa siis kuolinpesään kuuluva omaisuus konkreettisesti jaetaan perillisille.

Perinnönjaolla ei lähtökohtaisesti ole enää vaikutusta perintöveroon, mutta jaolla voi olla muita verovaikutuksia, jos siinä tehdään poikkeavia omaisuusjärjestelyjä. Jos joku osakkaista esimerkiksi tässä vaiheessa luopuu perinnöstään toisen perillisen hyväksi, luopumista arvioidaan lahjana, jolloin maksettavaksi tulee sekä perintövero että lahjavero. Samoin lahjana saatetaan arvioida perillisen saamaa perintöosan ylittävää osaa perinnöstä. Jos perillinen on saanut perittävältä ennakkoperintöä, ja maksanut siitä lahjaveroa, maksettu lahjavero vähennetään maksettavaksi tulevan perintöveron määrästä. 

Ylimääräisiä veroseuraamuksia voi aiheutua silloin, kun perinnönjaossa käytetään pesän ulkopuolisia varoja eli perilliset käyttävät omaa varallisuuttaan jaossa. Perillinen voi ostaa esimerkiksi asunnon itselleen maksamalla muille perillisille heidän perintöosansa. Tällöin voi aiheutua varainsiirtovero ja luovutusvoittovero riippuen siirtyvän omaisuuden arvosta ja luonteesta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Perintöveron suuruuteen vaikuttavat sukulaisuussuhde sekä perinnön arvo
  • Perintövero määrätään perukirjan ja sen perusteella laskettujen perintöosuuksien mukaan

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]