Minilex - Lakipuhelin

Yhteisomistussuhde perinnönjaossa ja sen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteisomistussuhde syntyy, kun kaksi tai useampi henkilö omistaa yhdessä jonkin esineen. Tällainen esine voi olla niin kiinteää kuin irtaintakin. Usein yhteisomistuksen kohteena on kiinteistö. Yhteisomistussuhteet ovat tavallisia avioliitossa, mutta ennen kaikkea perinnönjaossa.

Perinnönjaossa kiinteistö on usein yhteisomistussuhteen kohteena. Tällöin perinnönjaossa kuolinpesään kuuluva kiinteistö on osoitettu yhteisesti usealle perilliselle. Yhteisomistus voi olla joko määräosaista tai jaotonta. Esimerkiksi kiinteistö X on voitu osoittaa perillisille A, B ja C. Tällöin kullakin heistä on pääluvun (1/3) mukainen omistusosuus kiinteistöön, ellei muunlaisesta jaosta ole sovittu. Mikäli kuolinpesä on vielä jakamatta, kyseessä on jaoton yhteisomistus. Tällöin yhteisomistajilla eli pesän osakkailla on osuus pesän varallisuuteen kokonaisuutena. Kuitenkaan he eivät omista määräosia tästä varallisuudesta.

Yhteisomistus perinnönjaossa saatuun omaisuuteen on käytännössä järkevintä järjestää hallinnanjakosopimuksella. Tällä tarkoitetaan sopimusta, jossa osapuolet sopivat omaisuuden hallinnasta ja sen käytöstä. Hallinnanjakosopimuksessa voidaan myös sopia osapuolten keskinäisistä suhteista; voidaan sopia, että kaikilla yhteisomistajilla on samansuuruinen omistus omaisuudesta, taikka että jollakin yhteisomistajalla on suurempi omistusosuus kuin toisilla. Hallinnanjakosopimuksella voidaan myös sopia, kuka omistajista käyttää kiinteistöä minäkin aikana, millä pääomalla kukin osallistuu mahdollisiin kunnostustöihin ja niin edelleen. Vastaavasti yhteisomistajilla on oikeus esineen tuottoon osuuttaan vastaavassa suhteessa. Mikäli esine myydään, kukin yhteisomistajista saa osuuttaan vastaavan osan myyntihinnasta. Yhteisomistaja saa lisäksi määrätä vapaasti omasta osuudestaan, kuitenkaan muiden vastaavaa oikeutta häiritsemättä. Yhteisomistajan määräosa on mahdollista rekisteröidä lainhuudon tavoin ja se sitoo myös esimerkiksi seuraavaa ostajaa.

Mikäli joku yhteisomistajista ei noudata hallinnanjakosopimuksen määräyksiä, hänet voidaan tuomioistuimen määräyksellä velvoittaa toimimaan sopimuksen osoittamalla tavalla. Oman osuuden käyttäminen siten, että se estää muiden yhteisomistajien oikeuden käyttää omaa osuuttaan, on edellä mainitulla tavalla kielletty. Tällaisesta käytöstä on mahdollista saada korvausta. Jos taas yhteisomistajat riitautuvat tavalla, joka estää yhteisesti omistetun omaisuuden käytön, usein jäljelle jää vaihtoehdoksi purkaa yhteisomistussuhde. Joku perillinen voi purkutilanteessa lunastaa toisen yhteisomistajan omistaman osuuden tämän osuuden käypää hintaa vastaan. Mikäli lunastus ei riitaisuuksien vuoksi onnistu, ja yhteisomistussuhde on saatava puretuksi, myyntilupaa joko kiinteistön tai irtaimen on mahdollista hakea käräjäoikeudesta. Mikäli esinettä ei voida muilla tavoin jakaa alentamatta suhteettomasti esineen arvoa, esine on myytävä. Tarvittaessa myynnistä huolehtimaan voidaan hakea uskottua miestä.

Lakimiehemme avustavat yhteisomistussuhteisiin ja niiden purkamisiin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]