Minilex - Lakipuhelin

Onko leskellä oikeutta puolison perintöön?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos vainajalta ei jäänyt rintaperillisiä eli lapsia tai lasten jälkeläisiä, saa perinnön hänen eloonjäänyt puolisonsa eli leski. Tällaisessa tapauksessa leskellä on oikeus puolisonsa perintöön ja hän on perillisasemansa johdosta myös puolisonsa kuolinpesän osakas. Leski syrjäyttää perimysjärjestyksessä siten muut kuin rintaperilliset eli esimerkiksi kuolleen puolison vanhemmat ja sisarukset.

Leski saa täydellisen käyttövapauden omaisuuteen, jonka hän on perinyt ensiksi kuolleelta puolisolta. Hän saa siis pitää jäämistön sekä siitä syntyvät tuotot ja korot omistuksessaan koko elinaikansa. Hän voi esimerkiksi kiinnittää jäämistöön kuuluvaa omaisuutta, panna sen pantiksi tai luovuttaa sen vastikkeetta. Lesken ei tarvitse jäämistöä käyttäessään huomioida vainajan sukulaisille toissijaisesti pidätettyä ja myöhemmin realisoituvaa perintöoikeutta. Toissijaisilla perillisillä, eli ensiksi kuolleen puolison vanhemmilla, sisaruksilla, veli- ja sisarpuolilla sekä näiden jälkeläisillä, ei olekaan oikeutta vaatia hallinnon tarkastusta lesken eläessä.

Lesken perintöoikeuteen ei vaikuta se, oliko puolisoilla avio-oikeutta toistensa omaisuuteen vai ei. Tämä perintöoikeus antaakin suuren määräämisvallan perittävään omaisuuteen. Edes lahjaan liitetty avio-oikeusmääräys ei estä leskeä esimerkiksi myymästä lahjaa.

Vaikka leski voi eläessään määrätä rajoituksetta perintönä saamastaan omaisuudesta, on hänen oikeuttaan määrätä siitä kuolemansa jälkeen rajoitettu. Tämä perustuu siihen, että lesken kuollessa jäljellä oleva omaisuus eli lesken jäämistö on jaettava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten ja lesken omien perillisten kesken. Leskellä ei ole oikeutta testamentilla määrätä siitä, mitä ensiksi kuolleen puolison perilliset saavat perinnöksi. Vaikka leskellä on oikeus lahjoittaa perimäänsä omaisuutta rajoituksetta elinaikanaan, voivat nämä lahjoitukset vaikuttaa siihen, miten lesken jäämistö jaetaan hänen kuoltuaan.

Leskellä on oikeus vallita perimäänsä omaisuutta, vaikka hän solmisikin uuden avioliiton. Mikäli lesken perintöoikeuteen liittyvät kysymykset askarruttavat, kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]