Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjän tilitys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuimella on hakemuksesta valta määrätä kuolinpesään pesänselvittäjä. Pesänselvittäjä tarkoittaakin tuomioistuimen määräämää kuolinpesän selvittäjää, jonka tehtävänä on saattaa kuolinpesä jakokuntoon esimerkiksi maksamalla vainajan velat. Pesänselvittäjälle ei ole laissa asetettu varsinaista vuosittaista tilintekovelvollisuutta eikä myöskään pysyvää hallinnon kontrollia.

Vaikka vuosittaista tilintekovelvollisuutta ei ole, voidaan pesänselvittäjä velvoittaa tästä huolimatta antamaan selonteko milloin tahansa hallintonsa kestäessä. Tämän sijasta myös erillinen tarkastaja voidaan määrätä suorittamaan kuolinpesän hallinnon tarkastus ja antamaan siitä erityinen tarkastuskertomus.

Pesänselvittäjää ei voida velvoittaa asettamaan erityistä vakuutta mahdollisten vahinkojen varalle, ei edes, vaikka selonteossa tai tarkastuskertomuksessa huomattaisiinkin puutteellisuuksia jäämistövarojen hoidossa. Kuolinpesän osakkaita suojaavatkin säännökset pesänselvittäjän vapauttamisesta tehtävästään ja oikeus vahingonkorvaukseen.

Kun pesänselvittäjä toteaa että pesänselvitys on tullut loppuunsaatetuksi, on hänen annettava hallinnostaan tilitys kuolinpesän osakkaille. Laissa ei ole säädetty lopputilityksen määrämuodosta eikä sen sisällöstä ole annettu tarkempia ohjeita. Vähimmäisvaatimuksena on kuitenkin pidetty omaisuusluettelon ja jäämistöä koskevan juoksevan kirjanpidon siihen kuuluvineen tilitositteineen toimittamista jakoa aloittaville osakkaille tai pesänjakajalle sekä ilmoituksen antamista siitä, että pesä on siinä kunnossa, että jako voidaan suorittaa tuottamatta kenellekään haittaa.

Laissa ei ole säädetty myöskään määräaikaa lopputilityksen antamiselle. Jos pesänselvittäjä kuitenkin viivyttelee kohtuuttoman kauan tilin antamista sen jälkeen, kun jäämistö on tullut selvitetyksi, voidaan hänet osakkaiden yhteisestä hakemuksesta vapauttaa tehtävästään.

Kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen, mikäli pesänselvittäjän tilitykseen liittyvät kysymykset askarruttavat.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]