Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjän vaihtaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pesänselvittäjä on tuomioistuimen määräämä kuolinpesän virallisselvittäjä, jonka tehtävänä on ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin, jotka ovat tarpeen kuolinpesän selvittämiseksi. Ensimmäiseksi pesänselvittäjän tulee ottaa jäämistöomaisuus haltuunsa. Tämän jälkeen hänen on maksettava pesän velat ja perittävä saatavat. Pesänselvittäjällä on oikeus selvityksen aikana maksaa pesänselvitysvelkoja pesän varoista "päältäpäin".

Pesänselvittäjä voi vaihtua kolmesta eri syystä. Pesänselvittäjä voidaan vapauttaa tehtävästään omasta hakemuksestaan. Selvittäjän on haettava vapauttamista siltä tuomioistuimelta, joka hänet on tehtävään määrännyt. Jos pesänselvittäjä hakee itse vapauttamistaan, on hänen perusteltava hakemuksensa. Perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi virkatehtäviä tai sairautta, joka estää pesänselvityksen tehokkaan hoitamisen.

Pesänselvittäjän vapauttaminen tehtävästään voi perustua myös kuolinpesän osakkaiden yhteiseen hakemukseen. Vapauttamishakemusta ei tarvitse tällaisessa tilanteessa perustella. Tuomioistuimella on kuitenkin asiassa harkintavaltaa. Pesänselvittäjää ei tule irtisanoa tehtävästään, jos irtisanomisesta aiheutuisi vahingonvaaraa jollekin henkilölle, jonka oikeus on pesänselvityksestä riippuvainen. Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi velkoja tai erityistestamentin saaja. Jos määräys pesänselvittäjästä on annettu velkojan hakemuksesta, on tälle varattava tilaisuus tulla kuulluksi vapauttamishakemuksen johdosta.

Kolmantena mahdollisuutena on pesänselvittäjän erottaminen tehtävästään. Jokaisella henkilöllä, jonka oikeus on riippuvainen pesänselvityksestä, on oikeus vaatia pesänselvittäjän erottamista, jos tämä osoittautuu sopimattomaksi tehtäväänsä. Tällainen henkilö voi osakkaiden lisäksi olla esimerkiksi avustukseen oikeutettu henkilö tai ulosottomies, jos velallisen osuus kuolinpesään on ulosmitattu. Myös tuomioistuimella on virkansa puolesta oikeus irtisanoa pesänselvittäjä, jos se saa tiedon tämän sopimattomuudesta.

Pesänselvittäjän vapauttamisen jälkeen kuolinpesään on mahdollista määrätä uusi pesänselvittäjä. Hakemus pesänselvittäjän määräämisestä on tehtävä tuomioistuimelle. Pesänselvittäjäksi ehdotetun on täytettävä tietyt edellytykset, jotta hänet voidaan määrätä kyseiseen tehtävään. Ensimmäisenä ehtona on, että oikeuden on määrättävä pesänselvittäjäksi henkilö, jonka voidaan olettaa suorittavan pesänselvityksen sen laadun edellyttämällä taidolla. Pesänselvittäjän on siis oltava sopiva tehtävään. Sopivuus pesänselvittäjän tehtävään edellyttää aina, että selvittäjä on puolueeton suhteessa kuolinpesän osakkaisiin. Pesänselvittäjä ei saa myöskään olla esteellinen toimimaan tehtävässä.

Mikäli haluat tietää tarkemmin pesänselvittäjän vaihtamisesta, kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]