Minilex - Lakipuhelin

Lesken oikeus puolison eläkkeeseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lesken oikeus puolison eläkkeeseen eli leskeneläke tarkoittaa sitä, että leskellä on oikeus saada taloudellista apua, kun hänen puolisonsa kuolee. Leskeneläkkeen antamisen edellytyksenä on se, että leski on ollut kuolleen puolison kanssa avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Leskeneläke on yksi osa perhe-eläkejärjestelmää. Perhe-eläkejärjestelmä on kaksiosainen. Lähiomaisen menetettyään Kelasta voi saada joko leskeneläkettä tai lapseneläkettä. Kelan lisäksi perhe-eläkettä voi saada esimerkiksi omaisen työeläkelaitokselta tai esimerkiksi tapaturma- tai liikennevakuutuksesta.

Kela maksaa leskeneläkettä vain leskelle, joka on alle 65 vuotias. Kelan tarjoamassa leskeneläkkeessä on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on alkueläke ja toinen osa leskeneläkkeestä on mahdollinen jatkoeläke. Molempien leskeneläkkeen osien maksaminen päättyy, kun leski täyttää 65 vuotta. Työeläkelaitokset poikkeavat Kelan yläikärajasta ja maksavat leskeneläkettä ilman ikärajaa. Työeläkelaitosten tarjoama eläke perustuu työ- ja yrittäjäeläkkeeseen, jonka lesken puoliso ehti eläessään ansaita. Näiltä edellä mainituilta laitoksilta voi saada samaan aikaan leskeneläkettä.

Leskeneläkettä voidaan myös saada lakiin perustuvana tapaturmaeläkkeenä tai vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen nojalla. Lakimiehemme puoleen kannattaa kääntyä, jos puolisosi on asunut ulkomailla. Tällöin sinulla saattaa olla mahdollisuus perhe-eläkkeeseen toisesta maasta.

Leskeneläkettä tai perhe-eläkettä voi myös saada sillä perusteella, että puolison kuolemasta ei ole varmuutta. Tällainen epävarmuus voi olla esimerkiksi silloin, kun on todennäköistä, että puoliso on esimerkiksi kuollut hukkumisen, muun rinnastettavan onnettomuuden tai syyn vuoksi. Tällöin perhe-eläkettä myönnetään määräajaksi.

Alkueläke

Alkueläke alkaa aikaisintaan puolison kuolinpäivää seuraavan kuukauden alusta. Tätä alkueläkettä Kela maksaa kuusi kuukautta. Huomioitavia seikkoja alkueläkkeestä on muun muassa se, jos leski saa kansaneläkettä ennen 65 vuoden ikää, voi leskeneläkettä saada vain siltä osin, kun sen määrä ylittää lesken oman kansaneläkkeen. Kuudelta kuukaudelta maksetaan 261,15 euroa kuukaudessa leskelle kansaneläkelain mukaan. Alkueläkettä ei kuitenkaan makseta, jos sen määrä olisi pienempi kuin 5,38 euroa kuukaudessa. Alkueläkkeen määrään vaikuttaa esimerkiksi se, saako leski kansaneläkelain mukaista työttömyyseläkettä, vanhuuseläkettä tai muuta eläkettä. Leskellä on oikeus saada leskeneläkettä sen verran, kuin se ylittää jonkin edellä mainitun eläkkeen määrän.

Alkueläkettä Kela maksaa vain siihen saakka, kun leski täyttää 65 vuotta. Jos leski solmii avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen ennen kuin hän on täyttänyt 50 vuotta, Kela ei enää maksa alkueläkettä.  

Jatkoeläke

Jatkoeläkettä voi saada alkueläkkeen jälkeen. Jatkoeläke muodostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa on perusmäärä ja toinen osa on tulosidonnainen täydennysmäärä. Jatkoeläkkeen perusmäärä on 81,80 euroa kuukaudessa ja täydennysmäärä on 424,55 euroa kuukaudessa. Mikäli leski on avio- tai avoliitossa, kyseiset summat ovat pienemmät. Jatkoeläkkeeseen vaikuttaa muun muassa vuositulot ja lesken kuolleen puolison asuinpaikka. Jatkoeläkettä laskiessa huomioon ei oteta muun muassa opintotukilain mukaista opintorahaa, vammaisetuutta, joka on annettu vammaisetuuksista annetun lain mukaan, tai työeläkkeen lapsikorotusta. Jatkoeläkkeen vähimmäismäärä on sama kuin alkueläkkeen vähimmäismäärä.

Jatkoeläke tarkistetaan kahden vuoden päästä siitä, kun täydennysmäärää on alettu maksaa tai edellisestä määräaikaistarkistuksesta on kulunut kaksi vuotta. Jatkoeläkettä voidaan myös tarkistaa myös muiden olosuhteiden muuttuessa. Tällaisia muutoksia on esimerkiksi lesken solmiessa avioliiton ennen, kun hän on täyttänyt 50 vuotta. Kyse on uudesta avioliitosta.

Jatkoeläkettä Kela myöntää sen kuukauden loppuun saakka, jona leski täyttää 65 vuotta. Samalla tavalla kuin alkueläkkeen maksamisen kanssa, Kela lopettaa jatkoeläkkeen maksamisen, jos leski solmii uuden avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen ennen kuin leski on täyttänyt 50 vuotta. Jos leski on saanut leskeneläkettä vähintään vuoden ajan, maksaa Kela leskelle kertasuorituksena kolmen vuoden jatkoeläkettä vastaavan summan. Leskellä ei ole oikeutta jatkoeläkkeeseen muun muassa sen perusteella, jos leski saa kansaneläkelain mukaista työttömyyseläkettä, vanhuuseläkettä tai jotain muuta laissa mainittua eläkettä. 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Jos leskeneläkkeen hakijalla on alle 17-vuotias lapsi, voi hän hakea lapsilisään yksinhuoltajakorotusta.

- Kelan tarjoama leskeneläke päättyy lesken täyttäessä 65 vuotta. Työeläkelaitoksilla on poikkeava kanta lesken ikärajaan.

- Kelan ja työeläkelaitoksen tarjoamaa leskeneläkettä voi saada samaan aikaan.

Varoitukset

- Leskeneläkettä tulee hakea seuraavan kuukauden alusta, kun puoliso kuolee. Takautuvasti Kela voi myöntää leskeneläkettä enintään kuudelta kuukaudelta.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]