Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän irtaimiston osto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä voi myydä vainajalta jäänyttä irtaimistoa, jos kaikki kuolinpesän osakkaat ovat asiasta yksimielisiä. Perintökaaren mukaan kuolinpesän osakkaat hallitsevat yhdessä pesän omaisuutta, eli myyntiin ei voi ryhtyä, jos joku osakas sitä vastustaa.

Perintökaaren mukaan kuolinpesän osakkaita ovat ensinnäkin perilliset, yleisjälkisäädöksen saajat (eli henkilöt, joille on testamentattu omaisuutta niin, että omaisuutta ei ole erikseen yksilöity) sekä joissain tapauksissa eloonjäänyt puoliso. Kuolinpesän irtaimiston myyntiin vaaditaan siis kaikkien osakkaiden suostumus. Jos joku osakkaista on edunvalvonnassa, myyntiin tarvitaan myös edunvalvojan lupa.

Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon, että asunnon irtaimistoa ei voi myydä ilman lesken suostumusta, jos leskellä on asuntoon asumisoikeus. Lain mukaan eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon. Tähän asumisoikeuteen liittyy säännös, jonka mukaan myös yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan.

Irtaimiston ostajan näkökulmasta on siis tärkeää varmistaa, että myyjällä on todella oikeus irtaimiston myymiseen. Ostajan kannattaa pyytää nähtäville vähintään kaikkien osakkaiden allekirjoittama valtakirja.

Jos aiot myydä tai ostaa kuolinpesän irtaimistoa ja olet epävarma siitä, miten tilanteessasi kannattaa toimia, lakimiehemme neuvovat mielellään asiassa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]