Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän varat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä syntyy henkilön kuollessa, ja se muodostuu kaikista vainajan elämänsä aikana hankkimista varoista ja veloista. Siispä kuolinpesään voi kuulua hyvinkin erilaista omaisuutta, kuten kiinteistö, asunto, auto, huonekaluja, taide-esineitä, tai vaikkapa keittiövälineitä. Kuolinpesään voi kuulua myös vainajan pankkitilejä, joilla voi olla suuriakin määriä varoja. Näiden varojen nostamiseen ja käyttämiseen liittyy muutamia pesän hallintoon liittyviä asioita, joita pesän osakkaan on hyvä pitää mielessä.

Kun puhutaan jakamattomasta kuolinpesästä, tärkeää on huomata, että jakamattomassa pesässä vallitsee kuolinpesän osakkaiden yhteishallinto. Kuolinpesän yhteishallinnolla tarkoitetaan sitä, että kuolinpesän osakkaat hoitavat ja hallitsevat kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta yhdessä. Kuolinpesän osakkaiden tulee siis tehdä omaisuutta koskevat päätökset yhdessä ja yksimielisesti, pelkkä äänten enemmistö ei ole tarpeeksi. Pesässä vallitsevan yhteishallintoperiaatteen vuoksi kukaan pesän osakkaista ei yksin saa nostaa kuolinpesän tileillä olevia varoja. Pankki saa yleensä tiedon asiakkaansa kuolemasta väestörekisterikeskukselta muutaman viikon kuluessa kuolemantapauksesta, jonka jälkeen se yleensä lakkauttaa tilien käyttöoikeuden. Kun pankki on saanut tiedon kuolemantapauksesta, vaatii se kuolinpesältä tiettyjä asiakirjoja, kuten perukirjan, pankkiasioiden hoitamista varten. Pankki siis haluaa tiedon kaikista pesän osakkaista sekä heidän suostumuksestaan pankkiasioiden hoitoon. Yksikin osakas voi kuitenkin tuoda pankkiin maksettaviksi selvästi vainajan hoitoon ja kuolemaan liittyviä laskuja, kuten sairaalalaskuja. Näiden laskujen maksamiseen ei tarvita kaikkien osakkaiden erillistä suostumusta.

Osakkaiden tulisi kuitenkin huomata, että pankki saa tiedon kuolemantapauksesta pienellä viiveellä. Siispä olisi hyvä ilmoittaa kuolemantapauksesta heti sen sattuessa, jottei kukaan pesän osakkaista pääsisi luvatta käsiksi vainajan tileillä oleviin varoihin.

Mikäli olet kokenut oikeuksiasi pesän osakkaana loukattavan, tai tarvitset muuta oikeudellista apua, älä epäröi olla yhteydessä lakimiehiimme. Minilexin lakimiehet tavoitat kätevästi myös Minilexin lakipuhelimesta. Lisää lakitietoa voit löytää myös kattavasta artikkelikokoelmastamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]