Minilex - Lakipuhelin

Avoliitto yhteinen asuntolaina

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoliitossa elävät voivat hankkia yhteistä omaisuutta, esimerkiksi juurikin asunnon. Yleensä asuntoa hankittaessa asuntolaina on joko yhteinen, tai molemmilla on erilliset henkilökohtaiset lainat jotka koskevat samaa asumiseen tarkoitettua kiinteistöä tai vaikkapa asunto-osaketta. Omistussuhde ei välttämättä ole puolet ja puolet, vaan asunto voidaan omistaa esimerkiksi suhteessa 49% ja 51%. Kuitenkin, kun asunto omistetaan yhdessä, myös siihen kohdistuvista toimista tulisi päättää yhdessä. Yhteisomistetun asunnon myyntiä ei yleensä voida tehdä pelkästään toisen avopuolison tahdosta, vaan myyntiin ja muuhun luovuttamiseen tarvitaan molempien suostumus. 

Yhteistä asuntolainaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon se, että mahdollisessa erotilanteessa asunnon myyntiprosessi ja asuntoon kohdistuvien velvoitteiden päättymisestä voi koitua paljon pidempi ajanjakso kuin tavallisesta vuokrasopimuksesta irtisanoutumiseen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa