Minilex - Lakipuhelin

Isän oikeudet avoliitossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoliitossa syntyneen lapsen isyys on erikseen tunnustettava ja vahvistettava. Jos isyyttä ei ole vahvistettu, ei lapsen isä ole sitä virallisesti, eikä hänellä myöskään ole isän oikeuksia. Saadakseen aikaan oikeudellisesti pätevän sukulaisuussuhteen, on isyys tunnustettava sekä vahvistettava. Tämän jälkeen hän saa samat isän oikeudet kuin esimerkiksi avioliitossa syntyneen lapsen isä. Isästä tulee tällöin myös elatusvelvollinen. Isyys ei siis luo pelkkiä oikeuksia, vaan myös paljon vastuuta ja velvollisuuksia. Jos vanhemmat ovat avoliitossa keskenään ja lapsen isä tunnustaa isyytensä ennen lapsen syntymää, tulee myös tästä lapsen huoltaja kun isyys on vahvistettu. Vanhemmat voivat myös erikseen sopia lapsen huollosta erillisellä sopimuksella, mikä tulee vahvistaa lapsen kotikunnan sosiaalilautakunnassa. 

Lapselle voidaan antaa isän sukunimi. Kuitenkin, jos isyyttä ei ole vielä vahvistettu siinä vaiheessa, kun lapsi ilmoitetaan väestörekisteriin, lapsi saa äidin sukunimen. Vanhemmat voivat myöhemmin halutessaan muuttaa lapsen sukunimen isän sukunimeksi, kun isyys on vahvistettu. 

Jos lapsi kuolee, hänen vanhempansa perivät hänet. Näin ollen isällä on oikeus periä lapsensa. Vastavuoroisesti lapsi saa oikeuden isän perintöön. 

Isyyden tunnustaminen sekä vahvistaminen ovat näin ollen keskeisessä asemassa isän oikeuksien syntymiselle, kun lapsi syntyy avoliitossa. Ilman isyyden vahvistamista, ei isällä ole mitään oikeuksia lasta kohtaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]