- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Avoliitolla ei lähtökohtaisesti ole vaikutusta puolisoiden omistus- eikä velkasuhteisiin. Avopuolisot voivat siis määrätä vapaasti omaisuudestaan ilman toisen puolison myötävaikutusta. Joitakin poikkeuksiakin kuitenkin on pääperiaatteena esiintyvästä omaisuuden ja velkojen erillisyydestä, joskin nämä poikkeukset ovat harvassa.
Mikäli puolisot asuvat yhdessä vuokraamassaan tai toisen puolison vuokraamassa huoneistossa, puolisot ovat yhteisvastuullisesti vastuussa vuokrasopimuksesta johtuvista velvoitteista. Molemmat puolisot ovat siis vastuussa esimerkiksi vuokran maksamisesta, vaikka vuokrasopimus olisikin vain toisen avopuolison nimissä. Tällöin vuokra voidaan periä kummalta puolisolta tahansa. Lisäksi kummallekin puolisolle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi huoneistoa koskevassa asiassa. Puoliso myös tarvitsee toisen puolison suostumuksen vuokrasopimuksen irtisanomiseen.
Tilanteissa, joissa puoliso on esimerkiksi työllään parantanut toiselle kuuluvaa omaisuutta ilman kohtuullista vastiketta, avopuolisolla saattaa olla oikeus korvaukseen toiselta puolisolta. Tämä mahdollisuus perustuu yleisiin siviilioikeudellisiin periaatteisiin, joiden mukaan tilannetta tulee arvioida.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.