Minilex - Lakipuhelin

Avioliitto ja eri osoitteet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisoilla on oikeus itse päättää asumisjärjestelyistään.  Aviopari saa siis asua eri osoitteissa halutessaan.  Eri osoitteissa asuminen voi johtua välien rikkoutumisesta, mutta puolisot voivat päättää asua erillään myös muusta syystä johtuen.  Eri osoitteissa asuminen voi johtua esimerkiksi puolison työstä tai opiskelusta toisella paikkakunnalla.  Jos eri osoitteissa asuminen johtuu muusta syystä kuin välien rikkoutumisesta, saattaa se vaikuttaa rahallisiin tukiin esimerkiksi Kelalta.  Jos erillään asuminen johtuu esimerkiksi puolison työstä tai opiskelusta toisella paikkakunnalla, pitää Kela heitä yhteistaloudessa asuvina.

Eri osoitteissa asuminen vaikuttaa avioeroprosessiin, mikäli avioliitto päättyy eroon.  Jos puolisot ovat asuneet eri osoitteissa keskeytyksettä vähintään kaksi vuotta ennen avioeron hakemista, voidaan puolisot tuomita avioeroon välittömästi ilman kuuden kuukauden harkinta-aikaa.  Erillään asumisen ei tarvitse johtua välien rikkoutumisesta, vaan se voi johtua myös esimerkiksi puolison työskentelystä eri kaupungissa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa