Minilex - Lakipuhelin

Miten avoliitto puretaan?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoliitto puretaan siten, että avopuolisot muuttavat erilleen. Avoliitto siis päättyy, kun puolisot eivät enää asu samassa osoitteessa.

Avoliitto voi siis päättyä sen vuoksi, etteivät avopuolisot enää halua jatkaa yhteiselämäänsä. Mikä tahansa väliaikainen erilleen muuttaminen ei kuitenkaan merkitse avoliiton päättymistä. Jos suhde on vakiintunut, ja puolisoilla on yhteinen talous, ei väliaikainen muuttaminen pois yhteisestä asunnosta välttämättä merkitse sitä, että avoliiton on katsottava tulleen puretuksi. Tällaisia tilanteita voi aiheutua esimerkiksi toisen puolison muuttaessa opiskelun vuoksi toiselle paikkakunnalle tai toisen joutuessa sairaalahoitoon pitkäksi aikaa. Avopuolisoiden erilleen muuttamisen vaikutus avoliiton purkautumisen kannalta ratkaistaan kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen. Kun suhde päättyy erilleen asumiseen, purkautuu avoliitto.

Avoliitto purkautuu myös, mikäli avopuolisot solmivat keskenään avioliiton. Avoliitto voi päättyä myös avopuolison kuoleman johdosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa