Minilex - Lakipuhelin

Ero avoliitosta: miten hoitaa ja mistä aloittaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoliittoon liittyy huomattavasti vähemmän oikeusvaikutuksia kuin avioliittoon. Avoliittoon päädytäänkin usein juuri oikeusvaikutusten puuttumisen vuoksi. Avoliitto voidaan solmia vapaamuotoisesti ilman virallistoimituksia ja myös purkaa vastaavalla tavalla. Miten avoero siis hoidetaan ja mistä eroprosessi tulee aloittaa? Avoero hoituu yksinkertaisesti, jos avoliitossa olleet puolisot ovat säilyttäneet taloudellisen itsenäisyytensä ja avoero sujuu sopuisasti. Tällöin puolisot keskenään erottelevat oman omaisuutensa, jakavat mahdollisen yhteisen omaisuuden ja muuttavat erilleen. Tällöin avoeron toimittamiseen ei siis tarvita ulkopuolisten apua. Avoliiton päättymisen johtuessa puolison kuolemasta erottelu tehdään eloonjääneen puolison ja kuolinpesän välillä. Avoeroon voi liittyä ongelmia esimerkiksi silloin, kun avopuolisot ovat asuneet avioliittoa muistuttavassa yhteistaloudessa solmimatta kuitenkaan avioliittoa. Tällöin puoliso on saattanut menettää taloudellista itsenäisyyttään. Puolisoiden omaisuudet ovat voineet myös sekoittua tai puolisoilla voi olla yhteistä omaisuutta, mikä voi hankaloittaa omaisuuden erottelua erotilanteessa.

Vuonna 2011 voimaan tullut avoliittolaki eli laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta koskee yhteistaloudessa asuvia parisuhteen eli avoliiton osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avioliitossa oleva henkilö ei voi lain näkökulmasta olla myös avoliitossa. Avoliittolaki on säädetty avopuolison aseman parantamiseksi avoeron varalta. Laki ei kuitenkaan siis koske muita kuin edellä mainitut edellytykset täyttäviä avoliittoja eikä myöskään sellaisia avoliittoja, jotka ovat päättyneet ennen lain voimaantuloa. Avoliittolaki on vapaaehtoinen eli sen säännöksistä voidaan lähtökohtaisesti sopimuksin poiketa. Kuitenkaan oikeudesta vaatia pesänjakajan määräämistä omaisuuden erottelua varten ei ole mahdollista luopua sopimuksella.

Avoliittolain tarkoittamassa avoerossa toimitetaan puolisoiden omaisuuden erottelu eli puolisoiden omaisuus erotellaan siten, että kummatkin puolisot pitävät oman omaisuutensa, jos avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii. Omaisuuden erottelussa lähtökohtana on nimiperiaate, eli omaisuus kuuluu sille puolisolle, jonka nimissä se on. Jos omaisuutta eroteltaessa on hankala näyttää, kumman avopuolison omaisuuteen jokin irtain esine kuuluu tai jos omaisuus on yhteistä omaisuutta, avopuolisoiden katsotaan saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin, ellei muuta näytetä. Erottelu voidaan tehdä sopimuksin tai tuomioistuin voi määrätä pesänjakajan toimittamaan erottelun.

Avopuolisolla voi olla oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta ja yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Hyvityksestä sovitaan tai hyvitysvaatimus esitetään pesänjakajalle. Hyvitystä voidaan käsitellä myös kanteena tuomioistuimessa. Erotteluasiakirja ja hyvitysasiakirjat voidaan rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastoon, jolloin saadaan suojaa puolison mahdollisia velkojia vastaan.

Jos avoliitto ei ole avoliittolain tarkoittama avoliitto, puolison asema avoerossa voi olla heikompi, koska avoliittolaki ei sovellu. Tällöin ei ole mahdollista soveltaa esimerkiksi hyvitystä koskevia sääntöjä puolison eduksi.

Avoliiton päättyessä eroon on ratkaistava myös eräitä muita käytännön asioita. Avoparin on muun muassa ratkaistava, mitä tapahtuu avoparin yhteisenä kotina käyttämälle asunnolle. Jos kyseessä on yhteinen omistusasunto, on ratkaistava myydäänkö asunto vai ostaako toinen puolisoista toisen puolison osuuden. Vuokra-asunnon osalta on ratkaistava jääkö toinen puolisoista asuntoon asumaan vai muuttavatko molemmat pois asunnosta. Muutettaessa pois asunnosta on muistettava tehdä muuttoilmoitus. Avoliiton päättymisestä tulee myös ilmoittaa Kelaan, sillä avoerolla on vaikutuksia joihinkin Kelan maksamiin etuuksiin.

Jos avoparilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia, on myös lasten huoltoa ja asumista koskevat asiat ratkaistava. Puolisoiden on päätettävä jatkavatko puolisot yhteishuoltajuutta sekä ratkaistava kumman vanhemman luona lapset asuvat vai tuleeko kysymykseen esimerkiksi vuoroviikoittainen asuminen.

Avoliiton päättymiseen liittyvissä asioissa saat apua lakimiehiltämme.

Yhteenveto

  • Avoliittoon liittyy huomattavasti vähemmän oikeusvaikutuksia kuin avioliittoon ja siksi se saatetaankin usein valita pernteisemmän avioliiton sijaan. 
  • Avoliiton päättyessä puolisot keskenään erottelevat oman omaisuutensa, jakavat mahdollisen yhteisen omaisuuden ja muuttavat erilleen. 
  • Avoliittolain tarkoittamassa avoerossa toimitetaan puolisoiden omaisuuden erottelu eli puolisoiden omaisuus erotellaan siten, että kummatkin puolisot pitävät oman omaisuutensa, jos avopuoliso tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii.
  • Jos avoparilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia, on myös lasten huoltoa ja asumista koskevat asiat ratkaistava.

 

Summary in English

  • Cohabitation entails significantly fewer legal implications than marriage, which is why it is often chosen as an alternative to the more traditional institution of marriage.
  • When cohabitation ends, the partners separate their own property, divide any shared property, and move apart.
  • In the case of a legal separation referred to as "avoero" under the Cohabitation Act, the partners' property is separated so that each partner retains their own property if demanded by either the cohabiting partner or the heir of a deceased cohabiting partner.
  • If the cohabiting couple has minor children together, issues regarding the custody and residence of the children also need to be resolved.

 

Aiheesta muualla

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

-Avoliiton päättäminen on yksinkertaista; avoliitto päättyy, kun puolisot muuttavat asumaan eri osoitteisiin.

-Avopuolisot saavat pitää oman omaisuutensa avoliiton päättyessä.

-Avoliiton päättyessä on myös ratkaistava muun muassa asumisjärjestelyjä ja lapsia koskevat asiat.

-Avoliittolain säännöksia sovelletaan vain avoliittoihin, jotka täyttävät avoliittolaissa säädetyt edellytykset.

Varoitukset

-Avoliiton päättyessä eroon puolisoilla ei ole samanlaisia oikeuksia toistensa omaisuuteen kuin avioliitossa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]