Minilex - Lakipuhelin

Miksi avoliitto?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoliittojen määrä on kasvanut tasaisesti. Yksi syy avoliittojen yleistymiselle on kenties se, että avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asema ei poikkea juurikaan toisistaan. Lapset ovat nykyään yhdenvertaisessa asemassa syntyperästään riippumatta. Lisäksi lasten saaminen avioliiton ulkopuolella ei ole enää moraalisesta paheksuttavaa samalla tavalla kuin se oli joskus aikaisemmin. 

Avoliiton ja avioliiton välillä on kuitenkin eroja. Jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, on avomiehen isyys tunnustettava ja vahvistettava oikeudellisesti. Avoliitossa syntyneen lapsen asema on avoeron sattuessa järjestetty samalla tavalla kuin avioerotilanteissakin.

Avoliiton solmimisella ei yleensä ole vaikutusta puolisoiden sukunimeen, eivätkä avopuolisot voi ottaa yhteistä sukunimeä ilmoitusmenettelyssä kuten aviopuolisot. Avopuolisoilla ei ole elatusvelvollisuutta toisiinsa nähden toisin kuin avioliitossa. Avopuolisoilla ei ole avio-oikeutta vastaavaa oikeutta toistensa omaisuuteen, ja avoliiton päättyessä jaetaan omaisuus yleensä sen mukaan, mitä kumpikin omistaa eli tehdään omaisuuden erottelu. Avopuolisot eivät peri toisiaan, eikä avoleskellä ole oikeutta jäädä asumaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon toisen puolison kuoltua, jollei avolesken hyväksi ole tehty testamenttia. Avopuolisolla ei myöskään ole oikeutta perhe-eläkkeeseen toisen puolison kuollessa.

Avoliitto voi olla sosiaalisena suhteena helppo, mutta avoliitto eroaa juridisesti merkittävästi avioliitosta. Avoliitto voi myös olla suhteen toiselle osapuolelle edullinen ratkaisu ja toiselle taas epäedullinen. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa toisen puolison varallisuus on merkittävästi suurempi kuin toisen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa