» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Avoliitolla tarkoitetaan eri asiaa kuin avioliitto. Avoliitossa puolisot asuvat yhdessä, mutta eivät ole naimisissa keskenään. Avopuolisoiden oikeudellista asemaa on parannettu vuoden 2011 voimaan tulleella avoliittolailla. Lain mukaan avopuolisoita ovat ne, jotka ovat asuneet vähintään viisi vuotta yhdessä tai ne joilla on yhteisiä lapsia. Lain mukaan avopuolisoilla on oikeus avustukseen ja hyvitykseen tietyin edellytyksin.
Avoliitossa asuvat voivat olla joko samaa tai eri sukupuolta olevia, suomalaisia tai ulkomaalaisia ja nuoria tai iäkkäämpiä. Näin ollen esimerkiksi samaa sukupuolta olevat ystävykset voidaan tietyin edellytyksin tulkita asuvan avoliiton kaltaisessa suhteessa. Mikäli avoliitto on alkanut jo ulkomailla, voi avoliitto olla peruste oleskeluluvan saamiselle. Viranomaisilla on kuitenkin oikeus tapauskohtaisesti arvioida ja harkita avoliiton perusteella olevien oleskeluluvan myöntämistä.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa