Minilex - Lakipuhelin

Omat ja yhteiset rahat avioliitossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliiton aikana kumpikin puoliso omistaa itse sen omaisuuden, joka hänellä on ollut avioliittoon mennessään ja jonka hän on avioliiton aikana saanut. Avioliitto ei siis tee puolisoiden omaisuudesta automaattisesti yhteistä. Puolisoilla voi kuitenkin oman omaisuuden lisäksi olla yhteistä omaisuutta, jos he ovat esimerkiksi ostaneet asunnon yhdessä.

Samoin avioliittoa ennen tai sen aikana tehty velka on puolison oma, jos se on tehty vain toisen puolison nimissä. Poikkeuksena tähän on velka, joka on tehty perheen elatusta varten. Kuten omaisuudenkin kohdalla, puolisoilla voi olla myös yhdessä tehtyä velkaa, josta molemmat ovat vastuussa. Esimerkiksi yhteinen asuntolaina. 

Vaikka kukin puoliso pitää avioliitossa oman omaisuutensa, puolisoilla on kuitenkin avio-oikeus toistensa omaisuuteen, ellei sitä ole erikseen poissuljettu esimerkiksi avioehdolla. Avio-oikeudella on lähtökohtaisesti merkitystä vain avioliiton purkautuessa eli erotessa tai toisen kuollessa. Laki on kuitenkin asettanut joitain rajoituksia sille, mitä puolisot voivat tehdä avio-oikeuden alaisella omaisuudellaan. Puolisoiden on hoidettava omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, siten ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi. Puolisot siis saavat käyttää rahansa kuten haluavat, mutta säännös kieltää muun muassa tahallisen omaisuuden vähentämisen niin, että toiselle puolisolle aiheutuisi tästä vahinkoa osituksessa.

Lisäksi puolisoilla on avioliiton aikana elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan, mikä myös vaikuttaa siihen, miten he voivat käyttää rahansa. Lain mukaan kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Jos toinen puolisoista laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai puolisot asuvat erillään, toiselle puolisolle voidaan määrätä maksettavaksi elatusapua. Lisäksi elatusvelvollisuus lapsia kohtaan vaikuttaa luonnollisesti puolisoiden valtaan määrätä itse omista rahoistaan, sillä lapsilla on aina oikeus riittävään elatukseen.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että lähtökohtaisesti kukin puoliso saa päättää omista rahoistaan avioliiton aikana. Kuten edellä on todettu, laissa on kuitenkin tähän joitain rajoituksia, joiden taustalla on ajatus siitä, että puolisoiden on avioliiton aikana tuettava toisiaan taloudellisesti ja vältettävä aiheuttamasta toiselle taloudellista vahinkoa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]