Minilex - Lakipuhelin

Avioliitto ja erohakemus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jotta avioliitto voi päättyä avioeroon on tehtävä avioerohakemus. Avioerohakemuksella tarkoitetaan kirjallista hakemusta, jolla haetaan avioeroa. Sen voi tehdä molemmat puolisot yhdessä, mutta myös vain toisen puolison yksin tekemä hakemus on yhtä pätevä. Hakemus on jätettävä toisen puolison kotipaikkakunnan käräjäoikeuden kansliaan ja tästä hetkestä alkaa kuuden kuukauden pituinen harkinta-aika. Jos puolisot tai toinen heistä tämän ajan kuluttua hakee lopullista eroa uudella hakemuksella, tuomioistuin voi tuomita aviopuolisot eroon.

Erohakemuksessa on oltava yleiset tiedot molemmista puolisoista ja ainakin toisen allekirjoitus. Lisäksi hakemuksessa on mainittava haetaanko avioeroa harkinta-ajan jälkeen vai onko harkinta-aika jo kulunut. Jos avioeroa haetaan ilman harkinta-aikaa, on sekin mainittava. Tällöin kuitenkin avioeron myöntäminen edellyttää, että puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta keskeytyksettä tai, että avioliitolle on avioliittolaissa säädetty avioeste. Muissa tapauksissa avioerohakemuksessa ei tarvitse esittää mitään perustetta avioerolle. 

Avioerohakemukseen voidaan myös merkitä, jos puolisolla tai puolisoilla on jotain muita vaatimuksia ja myös niiden perusteet. Tällaiset vaatimukset koskevat yleensä yhteistä asuntoa ja asumisoikeutta siinä.

Jos lopullista eroa ei haeta ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta, avioeroasia raukeaa. Avioeron raukeaminen tarkoittaa sitä, että avioliitto jatkuu normaalisti. Jos tämän jälkeen puolisot haluavat tai toinen heistä haluaa avioeron, on koko avioeroprosessi aloitettava alusta eli avioeroa on haettava uudestaan. Harkinta-aika ei kuitenkaan aseta mitään vaatimuksia esimerkiksi erilleen muuttamisen tai perheasioiden sovittelun suhteen. Lopullisen eron hakemiseen tarvittava erohakemus on sama kuin ennen harkinta-ajan alkamista täytettävä hakemus.                                                                                            

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

-Avioeron saaminen edellyttää avioerohakemuksen täyttämistä ja toimittamista toisen puolison kotipaikkakunnan käräjäoikeuteen.

-Avioeroa voi hakea joko toinen puolisoista tai puolisot yhdessä.

Varoitukset

-Jos harkinta-ajan kulumisen jälkeen eroa ei vaadita erikseen uudella hakemuksella vuoden kuluttua harkinta-ajan alkamisesta, avioeroasia raukeaa ja avioliitto jatkuu normaalisti.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]