Olen taksirenki toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Työ on jatkunut 16 kk. Olen ajanut järkyttävän määrän pieniä kolareita ja kolhuja (yli kymmenen) ja olen alkanut yhdessä työnantajan kanssa epäillä soveltuvuuttani alalle. Varoituksia en ole saanut. Voiko työnantaja käyttää irtisanomisperustetta "työntekijä enää selviydy työtehtävistään" ja vaatiiko se(kin) että ensin on annettu varoitus?

1 vastaus


Minilex

31 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, ja kiitos kysymyksestäsi!

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on irtisanottavissa irtisanomisilmoituksella lain tai sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa noudattaen. Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen kuitenkin ainoastaan asiallisesta ja painavasta syystä.

Yksilöstä johtuvat perusteet voivat johtua työntekijän lain- tai sopimuksen vastaisesta teosta, laiminlyönnistä tai käyttäytymisestä. Myös se, ettei työntekijä selviydy työtehtävistään on hyväksyttävä peruste irtisanomiselle. Olennainen merkitys tällaisten syiden johdosta irtisanottaessa on työntekijän menettelyn arvioinnilla. Vähäinen työntekijän laiminlyönti tai virhe ei oikeuta irtisanomaan työsopimusta. Arvioitaessa sitä, onko kyseessä asiallinen ja painava syy irtisanomiseen, merkitystä on esimerkiksi työntekijän moitittavan menettelyn toistuvuudella.

Työsopimuslain mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Varoituksen tarkoitus on siis antaa työntekijälle mahdollisuus korjata moitittavaa menettelyään ennen irtisanomista. Irtisanomisperuste on esillä, jos työntekijä varoituksen jälkeen menettelee jälleen varoituksessa yksilöidyn mukaisesti.

Työsopimuslaissa on kuitenkin poikkeus varoituksen antamisvelvollisuudesta koskien työntekijän vakavia rikkeitä. Jos irtisanomisen perusteina ovat olleet niin vakavat työsuhteeseen liittyvät rikkomukset, ettei työnantajalta voida kohtuudella enää edellyttää sopimussuhteen jatkamista, ei varoitusta tarvitse työsopimuslain mukaan antaa ennen irtisanomista.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]