Äiti kuoli 1999. Perinnönjakoa ei tehty, varoja oli periaatteessa vain asunto-osake, johon isä jäi asumaan. Hän haluaisi nyt myydä asunnon meidän lasten (3) suostumuksella ja maksaa äidin osuuden meille. Miten tuo osuus nyt määritellään ja miten on verojen laita? Maksoimme silloin perintöveroa äidin osuudesta.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Perinnönjaossa pätee sääntö, jonka mukaan jaettava omaisuus määritellään kuolinhetken mukaan eli se omaisuus, joka vainajalla oli kuollessaan kuuluu pesään. Varat arvostetaan kuitenkin pääsääntöisesti jakohetken mukaan, eli tapauksessasi asunto-osakkeen nykyinen käypä arvo (käytännössä myyntihinta kulujen jälkeen) muodostaa lähtökohdan jaolle.

Ennen jakoa on kuitenkin tehtävä laskennallinen ositus vanhempiesi välillä, jotta selviää mikä on äitisi osuus, ellei ositusta ole jo tehty. Äitisi osuus riippuu mm. siitä, onko vanhemmillanne ollut avio-ehtoa ja mitkä ovat heidän omistussuhteensa kyseiseen asuntoon.

Koska olette jo maksaneet perintöveron äitinne jälkeen, perintöveroa ei enää tule uudelleen maksettavaksi - vaikka saamanne perintö arvonnousun myötä olisikin nyt huomattavasti suurempi, kuin mistä aikoinaan on maksettu vero.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset