Jos minulle jää avioerossa suurin osa kodin irtaimistosta, mutta myös huomattavasti suurempi lainataakka (liiton aikaiset opintolainat, yhteiseen elämään käytetyt), joka ylittää nelinkertaisesti irtaimiston arvon, olenko velvoitettu maksamaan puolison uuteen kotiin irtaimistoa? Muuta omaisuutta ei siis ole.

1 vastaus


Patrick Hansson

26 vastausta

Hei, kiitos kysymyksestänne!

Osituksessa niin sanotusti puretaan aviopuolisoiden välinen varallisuussuhde, eli erotellaan kummankin omaisuus. Osituksessa tehdään niin kutsuttu osituslaskelma, jossa selvitetään kummankin puolison netto-omaisuuden (varat – velat) arvo ja lasketaan ne yhteen. Jakamalla molempien puolisoiden koko netto-omaisuuden arvo puoliksi saadaan selville puolisoille jaon lopputuloksena tulevan omaisuuden arvo. Tämän laskennallisen vaiheen jälkeen jaettava omaisuus jaetaan tosiasiallisesti puolisoiden kesken. Osituksen perusteella varakkaampi puoliso on velvollinen maksamaan toiselle puolisolle tasinkoa siten, että kummallekin puolisolle tulee puolet puolisoiden yhteenlasketusta säästöstä.

Jos kuitenkin puolison velat ylittävät hänen varojensa määrän, kyseisen puolison omaisuuden säästöksi merkitään 0 euroa. Tällöin, jos toisella puolisolla on varoja esimerkiksi 10 000 euroa, hänen tulee maksaa tasinkona toiselle puolisolle 5 000 euroa. Tasinkoa maksava puoliso saa pääsääntöisesti valita, mitä omaisuutta hän luovuttaa tasinkona.

Ositus voidaan toimittaa myös puolisoiden välisellä sopimuksella. Ositussopimuksessa puolisot voivat melko vapaasti keskenään päättää, miten ositus tulee toimittaa ja miten omaisuus jaetaan puolisoiden välillä. Ilman nimenomaista suostumustanne, teitä ei voida velvoittaa hankkimaan toiselle puolisolle asuntoirtaimistoa, Sopimustilanteessa yhteisen kodin irtaimisto voidaan myös jakaa tasan. Myös velkojen jakamisesta on mahdollista sopia. Vähänkään riitaisen ositussopimuksen laatimisessa on syytä käyttää lakimiehen apua.

Käännyttehän lakimiestemme puoleen, mikäli osituksessa ilmenee ongelmatilanteita.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]