Hei,
Avioeron jälkeen olen realisoimassa vapaaehtoista eläkevakuutustani. Minulla ei ollut avioehtoa, mutta eläkevakuutusta ei ole huomioitu virallisessa osituksessa. Onkohan ex puolisollani nyt oikeus tähän realisoitavaan omaisuuteen?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Eläkevakuutusten asemasta osituksessa on käyty oikeuskäytännössä pitkään keskustelua. Keskustelu on liittynyt siihen, tuleeko henkilön itselleen ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutukset huomioida osituksessa jaettavana omaisuutena vai ei. Kyseessä on kuitenkin henkilön vapaaehtoisesti ottama vakuutus omien eläkepäiviensä varalle, jolla hän on pyrkinyt turvaamaan elintasonsa myös eläkkeelle jäätyään.

Aikaisemmassa oikeuskäytännössä eläkevakuutusvarat on luettu ositettavaan omaisuuteen ja täten ne on huomioitu osituksessa. Viime aikoina näkemys on kuitenkin kallistunut siihen suuntaan, että eläkevakuutusten arvon osittaminen on jokseenkin kohtuutonta, kun kyse on nimenomaan henkilön vapaaehtoisesta eläketurvasta. Tällöin puoliso saisi tavallaan perusteetonta hyötyä vakuutuksen ottaneesta puolistaan.

Asiaa onkin vaikea arvioida, varsinkin jos virallinen ositus on jo toimitettu. Viimeisimmän oikeuskäytännön varmistamiseksi asia kannattaa varmistaa lakimiehiltämme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]