Kun henkilö kuolee niin onko lähiomainen vielä vainajankin lähiomainen eli päätääkö hän silloinkin kaikista vainajan asioista vai päätyykö se siihen kun henkilö kuolee.kysymyksessä poikani joka ei sukua lähiomaiselle.vanhempina nyt mietimme kuka määrää hautapaikan jne..

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Vainajan asioista päättäminen ja hautausjärjestelyt ovat kaksi eri kysymystä, joihin sovelletaan eri lakeja.

Kun henkilö on kuollut, kaikki hänen varansa ja velkansa kerätään kuolinpesäksi. Kun puhutaan vainajan asioiden hoidosta, tarkoitetaan yleensä kuolinpesän hallintoa. Lain lähtökohtana on, että kuolinpesän osakkaat eli perinnönsaajat, testamentinsaajat ja puoliso, hallitsevat kuolinpesää yhdessä. Päätökset tehdään yhdessä ja neuvotellen. Jos osakkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen, voidaan tuomioistuinta pyytää määräämään pesänselvittäjä ja pesänjakaja, jotka hallinnoivat kuolinpesää osakkaiden puolesta.

Jos on tietoa siitä, millaisia toivomuksia vainajalla olisi ollut hautajaisten ja hautapaikan suhteen, näitä toiveita tulee kunnioittaa mahdollisuuksien mukaan. Jos tällaista selkeää tietoa ei ole, lähtökohtana on että hautajaisista päättävät vainajan puoliso, avopuoliso tai lähimmät perilliset kuten vanhemmat ja sisarukset. Jos kukaan edellä mainituista ei huolehdi hautajaisista, muukin vainajan läheinen tai viime kädessä vainajan kotikunta ottaa vastuun. Jos hautajaisjärjestelyistä ilmenee erimielisyyksiä, vainajan puoliso, avopuoliso tai lähimmät perilliset voivat pyytää tuomioistuimelta sitovaa ratkaisua asiaan.

Jos kuolinpesän hallintoon tai hautajaisjärjestelyihin liittyy hankalia erimielisyyksiä tai epäselvyyksiä, kannattaa ehdottomasti pyytää lakimiestä apuun sovittelijaksi sekä etsimään sovinnollisia ratkaisuja ongelmiin.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »