Minilex - Lakipuhelin

Ulosotto ei estä perinnöstä luopumista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perillisellä on oikeus luopua perinnöstään lain asettamien edellytysten puitteissa. Ulosotto ei estä perinnöstä luopumista.

Perintöön oikeutettu perillinen voi luopua perinnöstään joko ennakolta, eli ennen perittävän kuolemaa, tai jälkiluopumisena vainajan kuoleman jälkeen. Perinnöstä luopuminen on mahdollista, mikäli perillinen ei ole ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen katsottaisiin ottaneen perinnön vastaan. Jotta perinnöstä luopuminen on tehokas, on luopumisen tapahduttava kirjallisesti.

Perillinen voi luopua perinnöstään, vaikka hänellä olisi velkaa ulosotossa. Ulosotto ei näin ollen ole este tehokkaalle perinnöstä luopumiselle. Lain mukaan velallisen oikeutta perintöön tai testamenttiin ei saa ulosmitata, jos velallinen kykenee osoittamaan, että hän on ennakolta luopunut perittävän eläessä oikeudestaan perintöön siten, kuin laissa edellytetään. Edellytys sille, ettei perintöä ulosmitata, on näin ollen se, että luopumistoimi on tapahtunut lain vaatimalla tavalla. Ulosmittausta ei myöskään saada suorittaa, jos velallinen on perittävän kuoltua tehnyt kirjallisen luopumisilmoituksen, antanut sen tiedoksi kuolinpesälle tai jättänyt luopumisilmoituksen Digi- ja väestötietovirastoon tallettamista varten. Mikäli kuitenkin ulosmittauspäätös on tehty, velallinen ei voi enää sitovasti luopua oikeudestaan perintöön.

Perinnöstä luopuminen on syytä hoitaa huolellisesti. Saat asiantuntevaa neuvontaa perintöasioissa soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa