Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän asunto-osake


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Yhteisomistussuhteesta

Jakamattomassa kuolinpesässä, jossa on vähintään kaksi osakasta, osakkaan omistusoikeus ei muodosta määräosaa mistään esineestä, vaan kyseessä on kuolinpesän jaoton yhteisomistus. Jaottomassa yhteisomistuksessa kuolinpesässä osakkaiden omistusoikeuden kohde on osuus kaikesta kuolinpesään kuuluvasta varallisuudesta.

Kuolinpesän jaottomassa yhteisomistuksessa olevasta omaisuudesta, esimerkiksi asunto-osakkeesta määrääminen edellyttää lähtökotaisesti kaikkien kuolinpesän osakkaiden yhteistä päätöstä asiasta. Tällöin esimerkiksi kiinteistökaupan määrämuotoa noudattaen vaaditaan, että jokainen osakas tai hänen asiamiehensä on allekirjoittanut kauppakirjan.

Riitaisissa tilanteissa yhteisomistus voidaan purkaa hakemalla käräjäoikeudelta pesänjakajan määräämistä kuolinpesän jakamiseksi. Pesänjakajaa voi hakea jokainen kuolinpesän osakas.

Siirtomerkintä

Jakamaton kuolinpesä voidaan merkitä asunto-osakeyhtiön osakeluetteloon asunto-osakkeen omistajaksi. Kuolinpesän osakkaat merkitään, nimeltä mainiten, osakeluetteloon yhteisomistajiksi.

Verotus

Jakamattoman kuolinpesän asunto-osakkeesta, esimerkiksi vuokratuottona, saadut pääomatulot verotetaan vainajan tulona kuolinvuodelta, kuoleman jälkeenkin. Kuolinvuotta seuraavasta vuodesta alkaen kuolinpesää verotetaan erillisenä verovelvollisena. Näin ollen kuolinpesän tuloja ei jyvitetä verotuksessa osakkaiden tuloksi. 

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa