Minilex - Lakipuhelin

Taloussuunnitelman vastainen oikeustoimi voi olla tehoton

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun tekee sopimuksia asuntoyhteisön kanssa rakentamisvaiheen aikana, erityisen tärkeää on olla selvillä yhtiön taloussuunnitelmasta. Mikäli osakeyhtiö on nimittäin taloussuunnitelman vastaisesti esimerkiksi ottanut velkaa tai antanut omaisuuttaan vakuudeksi, ei sopimus sido yhtiötä, jos sopimuskumppani on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää kyseisen sopimuksen olevan vastoin yhtiön taloussuunnitelmaa. Sopimus ei sido yhtiötä silloinkaan, kun sopimuskumppani on laiminlyönyt ottaa selkoa taloussuunnitelman mukaisista velvoittautumisoikeuden rajoituksista.

Asuntoyhteisön sopimuskumppanilla on siis selonottovelvollisuus yhtiön velvoittautumisoikeuden rajoista. Hänen on siten oman asemansa turvaamiseksi otettava oma-aloitteisesti selvää taloussuunnitelman sisällöstä turva-asiakirjojen säilyttäjältä. Muutoin hän ottaa riskin siitä, ettei oikeustoimi sido yhtiötä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa