Minilex - Lakipuhelin

Asuntokauppa ja maksamattomat vastikkeet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asunto-osakkeen kaupan yhteydessä pitää huomioida, onko olemassa sellaisia myyjän mahdollisesti laiminlyömiä, maksamattomia vastikkeita tai maksuja, jotka liittyvät asuntoon. Tällaisia ovat esimerkiksi yhtiövastikkeet, erilaiset ylläpito- tai parannuskustannukset sekä julkisoikeudelliset maksut.

Pääperiaate lainsäädännön mukaan on, ellei toisin ei ole sovittu, että myyjä vastaa asunnon maksuista siltä ajalta, jotka kohdistuvat asunnon hallinnan luovutusta edeltävään aikaan. Asunnon hallinnan tosiasiallinen luovutus siis ratkaisee, kuka on vastuussa sen jälkeen syntyvistä vastikkeista. On siis huomattava, että omistusoikeus ja hallintaoikeus voivat siirtyä eri aikoihin, jos näin sovitaan. Yleensä ne siirtyvät samanaikaisesti kaupantekohetkellä. Asunnon hallinnan luovutus voi viivästyä ostajan tai myyjän syystä. Tällöin se osapuoli, joka on aiheuttanut hallinnan luovutuksen viivästymisen vastaa vastikkeista viivästyksen ajalta. Ostaja ja myyjä voivat sopia keskenään vastikkeiden maksujärjestelyistä ja hallinnan luovutuksesta haluamallaan tavalla.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että yhtiövastikkeesta ja eräistä siihen rinnastuvista, yhtiöjärjestyksessä määrätyistä maksuista on vielä erikseen lisää lainsäädäntöä. Näistä maksuista ostaja voi joutua myyjän kanssa yhteisvastuuseen siitä huolimatta, että myyjän kanssa oli sovittu maksujärjestelyistä. Asunto-osakeyhtiöllä nimittäin on oikeus vaatia ostajaa maksamaan myyjän laiminlyömät maksut tietyissä tilanteissa.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »


Selvitä asiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

Tämä yhteisvastuu on rajattu kuuteen kuukauteen maksamattomia yhtiövastikkeita ja siihen rinnastuvia, yhtiöjärjestyksessä määrättyjä maksuja. Aikaan sisältyy kuukausi, jolloin omistusoikeus siirtyi ja viisi edeltävää kuukautta. Muita maksuja kuin yhtiöjärjestyksessä mainittuja ei voida tällä tavoin yhteisvastuullisesti vaatia uudelta omistajalta. Asuntoon kohdistuvat maksamattomat maksut tulee lisäksi mainita isännöitsijäntodistuksessa. Ostaja ei ole vastuussa sellaisista maksuista, joita ei ole mainittu isännöitsijäntodistuksessa ja jotka ovat erääntyneet maksettavaksi ennen todistuksen päiväystä.

Epäselvyyksien välttämiseksi on syytä selkeästi sopia maksamattomien vastikkeiden maksujärjestelyistä myyjän kanssa. Se ajankohta on tärkeä, jolloin vastikkeiden maksuvelvollisuus siirtyy ostajalle. Lisäksi ostajan tulee tutustua huolellisesti asuntokaupan yhteydessä esiintyviin asiakirjoihin, kuten isännöitsijäntodistukseen. Näin saadaan selko asuntoon mahdollisesti kohdistuvista maksamattomista vastikkeista, joista ostaja voi joutua myyjän kanssa yhteisvastuuseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa