Minilex - Lakipuhelin

Potilasvahinko tapahtuu terveyden- tai sairaanhoidon yhteydessä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Potilasvakuutuskeskus korvaa potilasvahingon siten kuin potilasvahinkolaissa säädetään.

Korvattava potilasvahinko tapahtuu yleensä, mutta ei aina, terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä Suomen alueella. Terveyden- ja sairaanhoitoa on ensinnäkin potilaan terveydentilan määrittämiseksi ja hänen terveytensä palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtävät toimenpiteet tai muu käsittely, jossa käytetään lääketieteellistä menetelmää tai joka perustuu lääketieteeseen. Tällaista toimintaa harjoittavat lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattihenkilöt. Heidän ammattinimikkeensä ovat luvanvaraisia tai muuten suojattuja. Lisäksi terveyden- ja sairaanhoitoa on muukin tällainen toiminta, joka tapahtuu terveydenhuollon toimintayksikössä – olipa kyse julkisesta, yksityisestä tai työterveyshuollosta.

Potilasvahinkolaissa pidetään terveyden- ja sairaanhoitona myös kahta muuta toimintoa. Sellaisena pidetään ensinnäkin ensihoitopalvelua. Niinpä potilasvahinkolain mukaista korvausta voi hakea esimerkiksi paareilta pudonnut potilas. Myös lääkkeen toimittaminen apteekissa on terveyden- ja sairaanhoitoa, kun siitä on lääkemääräys. Jos kyseessä ei ole reseptilääke, laki ei sovellu. Potilasvakuutuskeskukselta ei voi saada korvausta lääkkeen sivuvaikutuksista, vaan esimerkiksi väärän lääkkeen antamisesta. 

Potilasvahinkolain nojalla korvausta voi joskus saada myös henkilö, joka ei ole terveyden- tai sairaanhoidossa. Potilaana näet pidetään myös lääketieteellisen tutkimuksen kohdehenkilöä sekä elimen, veren tai muun kudoksen luovuttajaa. Sen sijaan muut henkilöt eivät voi vaatia korvausta potilasvahinkolain nojalla, vaikka vahinko johtuisikin terveydenhoidosta - voihan esimerkiksi infektio tarttua potilaasta perheenjäseneen.

Potilasvahinko on henkilövahinko. Se tarkoittaa terveydentilan haitallista muutosta tai haitallisen tilan liian pitkää kestoa. Kannattaa kuitenkin huomata, että vähäistä vahinkoa ei korvata.

Potilasvahinkolain nojalla ei voida korvata esinevahinkoa, vaikka se olisi syy-yhteydessä hoitovirheeseen. Huonosti hoidettu potilas saattaa esimerkiksi pyörtyä ja kaatuessaan särkeä antiikkivaasin.

Tällä tavoin siis määritellään potilasvahinko. Potilasvahinkolaissa säädetään myös, millä edellytyksillä potilasvahingosta maksetaan korvausta. Tärkeimmät korvattavat vahingot luokitellaan hoito-, infektio-, tapaturma-, laite- ja kohtuuttomuusvahinkoihin sekä hoitohuoneiston tai -laitteiston vahinkoihin ja lääkkeen toimittamisvahinkoihin. Jos vahingonkärsijä ei saa korvausta potilasvahinkolain nojalla, hän voi saada sitä muun lain, esimerkiksi vahingonkorvauslain nojalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]