Minilex - Lakipuhelin

Mitä on kansanterveystyö?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kansanterveystyö on perusterveydenhuoltoa. Sen järjestää kunta, ja se kustannetaan lähinnä julkisin varoin. Kansanterveystyö määritellään yleisellä tasolla kansanterveyslaissa. Sen mukaan kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön, väestöön ja elinympäristöön kohdistuvaa terveyden edistämistä sairauksien ja tapaturmien ehkäisy mukaan lukien sekä yksilön sairaanhoitoa. Määritelmä on yleisluontoinen, mutta siitä ilmenee silti, että kansanterveystyö on hyvin laaja-alaista toimintaa. Pääpaino on sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisyssä, sillä se on halvempaa ja miellyttävämpää kuin niiden hoitaminen, sekä terveellisten elintapojen edistämisessä. Kansanterveystyötä ovat muun muassa rokotusohjelmat, ehkäisyvalistus ja ravitsemusvalistus.

Kansanterveystyötä luonnehditaan tarkemmin terveydenhuoltolaissa. Siihen kuuluu väestön terveydentilan seurantaa, neuvontaa ja terveystarkastuksia sekä mielenterveys- ja päihdetyötä. Lisäksi siihen kuuluu suun terveydenhuoltoa, lääkinnällistä kuntoutusta, avosairaanhoitoa ja sairaalahoitoa. Kansanterveystyötä on myös työterveyshuolto ja kotisairaanhoito, sikäli kuin se on kunnan järjestämää.

Laissa säädetään myös, mitä näistä palveluista kunnan tulee kulloinkin järjestää. Sen tulee tarjota lääketieteellisesti perusteltu sairauksien ennaltaehkäisy, tutkimus, taudinmääritys, hoito ja kuntoutus. Ylenpalttista tai lääketieteeseen perustumatonta hoitoa ei tarvitse järjestää. Kunnan palveluvalikoimaan ei myöskään kuulu hoito, joka on kohtuuttoman riskialtista potilaan hengelle tai terveydelle, tai jonka kustannukset ovat kohtuuttomat terveyshyötyyn nähden.

Kunnan tulee järjestää kansanterveystyöhön riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa. Kunnan järjestämisvastuu ei kuitenkaan tarkoita, että sen tulee itse tuottaa palvelut, vaan se voi esimerkiksi ostaa ne muualta. Kuntien kansanterveystyötä ohjaa ja valvoo aluehallintovirasto. Ylemmällä tasolla kansanterveystyötä suunnittelee, ohjaa ja valvoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Kansanterveystyö on julkisen sektorin perusterveydenhuoltoa. Siihen kuuluu hyvin monenlaista toimintaa: terveyden seurantaa ja tutkimusta, sekä sairauksien ehkäisyä, diagnosointia ja hoitoa. Kunnan tulee järjestää tarpeellinen ja lääketieteellisesti perusteltu kansanterveystyö.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]