Minilex - Lakipuhelin

Hoitotakuulaki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hoitotakuulaissa säädetään potilaan oikeudesta päästä julkiseen terveydenhuoltoon tietyn ajan kuluessa. Hoitotakuulain mukaisesti on säädetty tietyt määräajat kiireettömille hoidoille ja tutkimuksille. Kyseisten määräajojen avulla on pyritty yhtenäistämään terveydenhuollon palvelujen saatavuutta koko Suomessa sekä poistamaan hoitovajeita.

Pääsääntöisesti hoitotakuu koskee kiireetöntä hoitoa, mutta laissa on myös säädetty esimerkiksi siitä, että kiireelliseen hoitoon mm. onnettomuuden tai sydäninfarktin vuoksi tulisi päästä välittömästi. Lisäksi kaikki vakavat sairaudet pitää hoitaa mahdollisimman pian. Näin ollen on säädetty, että terveyskeskukseen on saatava välitön yhteys puhelimitse arkisin sen aukioloaikoina tai sinne on voitava mennä käymää. Puhelimen välityksessä terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi potilaan hoidontarpeen ja ohjaa jatkotoimenpiteisiin, mikäli niille katsotaan olevan tarvetta. Tarvittaessa varataan käyntiaika, joka on saatava kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta.

Mikäli taas hoitoa ei voida aloittaa ensimmäisellä potilaan käyntikerralla, on hoito kuitenkin aloitettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Erikoissairaanhoidossa kyseinen aika taas on enimmillään kuusi kuukautta. Mikäli asiakkaan vaivaa ei voida hoitaa peruskäynnillä, tulee potilaan saada lähete sairaanhoitoon. Tällöin hoidontarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa lähetteen saapumisesta. Pääsääntöisesti kyseinen arvio tehdään joko lähetteen perusteella tai tutkimalla potilas sairaalassa. Jos todetaan potilaan tarvitsevan sairaanhoitoa, on se aloitettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa.

Kyseisistä määräajoista johtuen potilaan oikeudet on paremmin turvattu, eikä kenenkään tulisi joutua odottamaan hoitoa vuosikausia. Lisäksi mikäli potilaan omassa terveyskeskuksessa tai sairaalassa on ruuhkaa tai häntä ei muusta syystä voida siellä hoitaa, on hänet ohjattava hoitoon muualle esimerkiksi toiseen sairaanhoitopiiriin tai yksityiselle, mutta tästä ei saa aiheutua ylimääräisiä kuluja potilaalle. Tämä sen vuoksi, että kyse on potilaasta riippumattomista syistä. Mikäli hoitotakuuseen liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakimiehiimme. He antavat asiantuntevaa apua mielellään!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]