Minilex - Lakipuhelin

Oikeus saada itseään koskevia tietoja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista turvaa potilaan tiedonsaantioikeutta itseään koskevissa asioissa. Potilaan oikeuksia turvataan mm. hoitohenkilökunnan velvollisuudella tiedottaa potilasta mahdollisista tämän terveydentilaan liittyvistä asioista, eri hoitomuodoista ja niiden mahdollisista vaikutuksista. Potilaalle ei kuitenkaan ole tarpeen antaa tietoja tietyillä poikkeusedellytyksillä. 

Itsemääräämisoikeuteen ja tiedonantovelvoitteeseen liittyy myöskin se, että potilaalle ei vasten hänen omaa tahtoaan luovuteta tietoja edes hänestä itsestään. Potilaalla on siis oikeus myös olla kuulematta itseään koskevia tietoja, mikäli hän kokee sen itse paremmaksi vaihtoehdoksi. Myöskään sellaisessa tilanteessa potilaalle ei luovuteta häntä itseään koskevia tietoja, jossa on oletettavissa suuri riski, että potilas tiedon saatuaan voi vaarantaa oman henkensä tai terveytensä.

Tiedonantovelvollisuuteen liittyy myöskin se, että potilaalle on selitettävä häntä koskevat tiedot terveydentilasta, mahdollisesta sairaudesta ja lääkityksestä ja muista potilaaseen vaikuttavista asioista, joilla voi olla vaikutus potilaan tehdessä päätöstä hoitonsa suhteen. Asiat on selitettävä sellaisella tavalla, että potilas ymmärtää informaation sisällön. Jos kommunikaatiossa terveydenhuoltoalan ammattilaisen ja potilaan kesken ilmenee ongelmia esimerkiksi yhteisen kielen puutteen tai potilaan puhe- tai kuulokyvyttömyyden vuoksi, tulisi tulkitsemisen tueksi mahdollisuuksien mukaan hankkia apua. 

Mikäli potilaan tiedonsaantioikeudesta heräsi lisäkysymyksiä, ota yhteyttä lakimiehiimme, jotka auttavat mielellään.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]