Minilex - Lakipuhelin

Hoitotahtosopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hoitotahtosopimus koskee tulevaisuutta ja sitä, miten potilas haluaa tulla hoidetuksi tilanteissa, joissa hän ei itse enää kykene osallistumaan hoitoratkaisujen tekoon. Pätevän hoitotahtosopimuksen tekeminen edellyttää, että hoitotahdon antaja on ymmärtänyt antamansa tahdon sisällön ja merkityksen. Hoitotahtosopimus voi sisältää yksityiskohtaisenkin kuvauksen siitä, millaista hoitoa potilas haluaa vastaanottaa ollessaan parantumattomasti sairas ja kykenemätön päätöksentekoon. Järkevää lienee antaa lähiomaiselle tai muulle valtuutus potilasta koskevien päätöksen tekemisestä potilaan menetettyä kykynsä päättää omista asioistaan.

Hoitotahto otetaan hoitohenkilökunnan toimesta mahdollisimman laajasti huomioon ja lähtökohtaisesti se sitoo lääkäreitä. Hoitotahdon noudattamisesta voidaan poiketa, jos on syytä epäillä, että potilaan tahtotila on muuttunut hoitotahdon antamisen jälkeen tai potilas ei ole riittävästi ymmärtänyt antamaansa tahdonilmaisua. Hoidosta vastaava lääkäri tekee kuitenkin päätöksen aina oman arvionsa mukaan. Jos lääkärin näkemyksen mukaan potilaalla on mahdollisuus parantua sairaudestaan, voi lääkäri olla noudattamatta hoitotahtoa.

Usein hoitotahto sisältää määräyksen esimerkiksi antibioottihoidoista, nesteen tai ravinnon antamisesta suoneen tai letkulla, elvyttämisestä ja kirurgisista toimenpiteistä. Toisaalta hoitotahto voi olla hyvinkin yksinkertainen valmiille pohjalle annettu tahdonilmaisu.

Hoitotahtosopimuksen tekoa eivät koske muotovaatimukset, toisin sanoen hoitotahdon voi antaa vapaamuotoisesti. Suositeltavaa on kuitenkin antaa hoitotahto kirjallisesti päivättynä ja allekirjoitettuna. Todistajien käyttäminen on myös suositeltavaa. Mikään ei kuitenkaan estä potilasta antamasta hoitotahtoa suullisesti. Joka tapauksessa hoitotahtosopimus olisi hyvä liittää osaksi potilaan potilasasiakirjoja. Myös esimerkiksi lääkärin lausunnon pyytäminen omasta kelpoisuudestaan hoitotahdon antamiseen voi olla kannattavaa. Näin kelpoisuudesta ei jälkikäteen jää epäselvyyttä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]