Minilex - Lakipuhelin

Potilaslain keskeinen sisältö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Potilaslain tarkoituksena on lainsäädännön keinoin turvata potilaiden asema ja oikeudet terveyden- ja sairaanhoidossa. Potilaslain keskeisenä sisältönä ja periaatteena on potilaiden oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja hyvään kohteluun.

Terveydenhuollossa ei saa syrjiä ketään, ja kaikilla on oikeus päästä laadukkaaseen hoitoon laissa säädetyssä ajassa. Hoidon järjestämisessä on kunnioitettava potilaan ihmisarvoa, vakaumusta ja yksityisyyttä. Potilaan kieli, kulttuuri ja yksilölliset tarpeet on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon hoitoa järjestettäessä. Potilaan on saatava tarvitsemaansa hoitoa. On kuitenkin otettava huomioon, että oikeus hoitoon tapahtuu niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Tällöin hoidon saanti voi esimerkiksi viivästyä tai muilla tavoin jäädä hieman puutteelliseksi ilman, että potilaan oikeuksia varsinaisesti rikottaisiin. Kiireellinen hoito luonnollisesti ei saa viivästyä.

Potilaan keskeisiin oikeuksiin kuuluu itsemääräämisoikeus ja tiedonsaantioikeus. Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Vain poikkeuksellisesti voidaan antaa tahdosta riippumatonta hoitoa. Nämä koskevat esimerkiksi tilanteita, joissa henkilön kyky päättää itseään koskevista asioista on alentunut. Potilaalla on oikeus saada tiedot omasta terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista. Potilaan henkilökohtaiset tiedot tulee lähtökohtaisesti pitää salassa, ellei potilas anna kirjallista suostumusta tietojen luovuttamiseen.

Potilaalla on oikeus tehdä muistutus terveydenhuollon toimintayksikössä terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle ollessaan tyytymätön saamaansa hoitoon tai kohteluun. Muistutuksen ohella potilas voi kannella hoidostaan tai hoitoon liittyvästä kohtelustaan terveydenhuollon valvontaviranomaisille.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]