Minilex - Lakipuhelin

Mikä on potilasvahinkoilmoitus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Potilaalle voi aiheutua henkilövahinko terveyden- tai sairaanhoidossa. Tällöin potilas voi vaatia korvausta potilasvakuutuskeskukselta erityisellä lomakkeella, potilasvahinkoilmoituksella.

Korvauksen vaatiminen potilasvakuutuskeskukselta ei ole potilaan ainoa vaihtoehto. Hän voi sen sijasta nostaa käräjäoikeudessa vahingonkorvauskanteen terveydenhoidon yksikköä vastaan. Hän voi myös ensin vaatia korvausta vakuutuskeskuksesta ja, siihen tyytymättömänä, vaatia kanteella lisää. Kanteet ovat kuitenkin harvinaisia, koska jos potilas häviää, hän joutunee maksamaan omat ja vastapuolen asianajokulut. Tällaista kuluriskiä ei potilasvakuutusjärjestelmässä ole.

Ilmoituksen tekemiselle on laissa asetettu määräaika. Potilasvahinkoilmoitus on tehtävä kolmen vuoden sisällä siitä, kun potilas sai tietää vahingosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä. Siitä pitää tietää silloin, kun vahinkoseuraus käy ilmi. Myöhemminkin tehty ilmoitus voidaan käsitellä erityisestä syystä, esimerkiksi siksi, että potilas oli tajuttomana tai mielenhäiriössä määräajan umpeutuessa. Joka tapauksessa hakemus täytyy tehdä kymmenen vuoden kuluessa vahingollisesta teosta.

Potilaan on annettava Potilasvakuutuskeskukselle sellaiset tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen asian selvittämiseksi. Kohtuuttoman paljon selvitystä ei potilaan kuitenkaan tarvitse esittää, sillä myös Potilasvahinkokeskuksen tulee hankkia selvitystä mahdollisuuksiensa mukaan.

Keskuksen on käsiteltävä asia viipymättä ja viimeistään seitsemän arkipäivän kuluttua siitä, kun asia on tullut vireille. Jos potilas on tyytymätön päätökseen, hän voi pyytää potilasvakuutuskeskukselta oikaisua. Tällöin hänellä tulisi kuitenkin olla uusia perusteita. Potilas voi myös pyytää potilasvahinkolautakunnan suositusta, mutta lautakunta ei reagoi selvästi perusteettomiin pyyntöihin. Lisäksi on mahdollista nostaa kanne käräjäoikeudessa.

Potilasvahinkoilmoituksella siis haetaan potilasvakuutuskeskukselta korvausta. Ilmoitus tulee lähtökohtaisesti tehdä kolmen vuoden kuluessa vahinkoseurauksen ilmenemisestä. Potilas voi myös vaatia korvausta tuomioistuimesta, mutta siihen sisältyy kuluriski. Käytännössä potilaan kannattaa myös muistaa, että vähäisestä potilasvahingosta ei suoriteta korvausta. Aina tätä ei huomata, sillä 70 % ilmoituksista ei johda korvaukseen. Jos harkitsee korvauksen vaatimista potilasvahingosta, voi pyytää neuvoa lakimieheltä.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]