Minilex - Lakipuhelin

Voiko perunkirjoitukseen saada oikeusapua?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoituksessa selvitetään kuolinpesän tila. Tämä tarkoittaa sitä, että perinnönjakoa ja perintöverotusta varten perunkirjoituksesta vastuussa olevan tulee selvittää ja luetteloida kuolleen henkilön sekä hänen mahdollisen puolisonsa varat ja velat. Lisäksi tulee selvittää kuolinpesän osakkaat eli henkilöt, jotka ovat kuolleeseen perillisasemassa. Asiakirjaa, johon selvitetään kuolinpesä tila, kutsutaan perukirjaksi. Henkilö voi tietyin ehdoin saada oikeusapua perunkirjoitukseen.

Henkilö voi saada valtion kustantamaa oikeusapua oikeudelliseen asiaansa, jos hän ei kykene kustantamaan siihen liittyviä kustannuksia taloudellisen tilanteensa vuoksi. Oikeusapua on oikeudellinen neuvonta ja avustaminen tuomioistuimessa sekä muissa viranomaisissa. Lisäksi oikeusapua on oikeudellisista asioista syntyvistä kuluista vapauttaminen kokonaan tai osittain.

Oikeusapua annetaan taloudellisen aseman perusteella, jossa otetaan huomioon henkilön kuukausittain käytettävissä olevat varat sekä muu varallisuus. Hakijan taloudellista asemaa ei selvitetä silloin, kun kyseessä on vain vähäinen oikeudellinen apu, jota on annettu esimerkiksi puhelimen kautta. Oikeusapua ei anneta esimerkiksi silloin, jos asialla on hakijalle vain vähäinen merkitys, oikeusavun antaminen olisi epätarkoituksenmukaista tai kyseessä olisi oikeuden väärinkäyttäminen.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »



Selvitä lakiasiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »



Oikeudellista neuvontaa on mahdollista saada myös perunkirjoitukseen. Perunkirjoituskulut kuitenkin maksetaan vainajan varoista. Kuolinpesän osakkaiden tulee järjestää perunkirjoitustilaisuus kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta. Vastuussa perunkirjoituksesta on pesän omaisuutta hoitava pesän osakas eli yleensä vainajan puoliso tai lapsi. Perunkirjoituksen toimittaa siis yleensä henkilö, joka tuntee parhaiten kuolleen varallisuustilanteen.

Saadakseen oikeusapua perunkirjoitusasiassa oikeusaputoimistosta vastuuhenkilön tulee selvittää ja hankkia muun muassa vainajan testamentti, virkatodistukset kaikista kuolinpesän osakkaista sekä mahdollinen avioehtosopimus tai osituskirja. Lisäksi henkilön tulee selvittää vainajan ja mahdollisen lesken varat sekä velat.

Oikeusavun saaminen on aina tilannekohtaista. Kuolinpesän oikeustoimia tehdessä on kuitenkin järkevää kääntyä oikeudellisen asiantuntijan puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa