Minilex - Lakipuhelin

Oikeusturvavakuutus ja tuomioistuinsovittelu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusturvavakuutus korvaa kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut vakuutusehtojen mukaisesti. Oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten lisäksi oikeusturvavakuutus korvaa usein myös oikeudenkäynnin välttämisestä aiheutuneet kustannukset. Näin myös riita-asian tuomioistuinsovittelusta aiheutuneet kulut voidaan korvata oikeusturvavakuutuksesta.

Sovittelukulujen korvaamista oikeusturvavakuutuksesta on haettava vakuutusyhtiöltä etukäteen. On kuitenkin huomattava, että oikeusturvavakuutusten sovittelua koskevat vakuutusehdot vaihtelevat eri vakuutusyhtiöiden välillä. Esimerkiksi vakuutusten omavastuuosuuksissa ja vakuutusmäärissä voi olla huomattavia eroja.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »



Selvitä lakiasiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »



Osassa oikeusturvavakuutuksia on määritetty, että sovittelussa vakuutuksen enimmäiskorvaus on puolet siitä, mitä se on oikeudenkäynnissä ratkaistavissa riidoissa. Tämä johtuu siitä, että sovittelussa osapuolet vastaavat itse kuluistaan, eikä vakuutusyhtiöllä ole mahdollisuutta omien kulujensa kattamiseen oikeudenkäyntiä vastaavalla tavalla. Pääsääntöisesti sovittelun kustannukset ovat kuitenkin oikeudenkäynnin kustannuksia pienemmät. Oikeusturvavakuutuksiin liittyvien erojen vuoksi on suositeltavaa tarkistaa etukäteen, missä määrin oma vakuutus kattaa sovittelukustannukset.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa