Minilex - Lakipuhelin

Saako hakemusasiaan oikeusapua?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Käräjäoikeudessa käsitellään riita- ja rikosasioiden lisäksi paljon hakemusasioita, jollaisia ovat esimerkiksi avioerot, yhteiselämän lopettaminen, lapseksiottamiset sekä lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevat asiat, edunvalvojan määrääminen, pesänjakajan määräys, konkurssi ja yksityishenkilön velkajärjestely. Hakemusasia laitetaan vireille hakemuksella ja siitä peritään maksu. Hakemusasian kohde on saada jollekin toimelle oikeuden vahvistus tai saada jonkin asia merkityksi rekisteriin. Hakemusasia voi muuttua riitaiseksi, jolloin se käsitellään riita-asian tavoin. Tällöin kulutkin nousevat. Hävinnyt osapuoli voi joutua maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Oikeusapu myönnetään valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Oikeusapua voi saada täysin ilmaiseksi tai omavastuuosuutta vastaan. Oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista. Vähävarainen henkilö voi siis saada oikeusapua hakemuksen tekemiseen tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Oikeusapua ei anneta, jos asialla on hakijalle vähäinen merkitys.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]