Minilex - Lakipuhelin

Oikeusavun saaminen riippuu varallisuudesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusapu tarkoittaa sitä, että henkilö saa itselleen oikeudellisen asian hoitamista varten asiantuntevan ja osaavan avustajan joko kokonaan tai osittain valtion varoilla. Lähtökohtaisesti oikeusapua siis annetaan henkilölle, joka todella tarvitsee apua oikeudellisessa asiassa eikä taloudellisen asemansa vuoksi kykene siitä itse suoriutumaan.

Oikeusavun saamiseen vaikuttavat myös hakijan tulot ja varallisuus. Sitä myönnetään siis hakijan tulojen, menojen, varallisuuden ja elatusvelvollisuuden perusteella. Kaikki nämä tiedot tulee aina ilmoittaa oikeusapua haettaessa. Näiden tietojen perusteella oikeusaputoimistossa lasketaan hakijan kuukausittaiset käyttövarat. Tuloihin, jotka huomioidaan kuuluvat siis myös esimerkiksi pääomatulot ja puolison tulot. Kuukausituloista vähennetään verot. Niistä vähennetään myös asumismenot, päivähoitomaksut, elatusapumaksut sekä säännölliset ulosotto- ja velkajärjestelymenot. Lisäksi kustakin alaikäisestä lapsesta tehdään 300 euron vähennys. Näiden laskukokonaisuuksien jälkeen vasta sitten selviää, mikä on hakijan todellinen rahatilanne. Jos se on menojen jälkeen suhteellisen pieni, voidaan hakijalle myöntää oikeusapua joko kokonaan ilmaiseksi tai niin, että henkilön tulee maksaa tietyn suuruinen omavastuu. Oikeusavun myöntäminen on kuitenkin aina tapauskohtaista ja se lasketaan joka kerta uudestaan. Mikäli oikeusapua on myönnetty esimerkiksi kaksi vuotta sitten, ei se tarkoita, että sitä automaattisesti saisi myös nyt haettavaan asiaan, mikäli varallisuustilanne on muuttunut.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]