- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Kuten useimpiin vakuutuksiin, myös oikeusturvavakuutukseen liittyy tavallisesti kysymys omavastuusta. Omavastuu tarkoittaa sitä vakuutustapahtumasta, esimerkiksi riita-asian oikeudenkäynnistä, aiheutunutta kulumäärää, jota vakuutus ei kata. Sen maksaminen jää siten vakuutetun vastuulle.
Oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuus on vakuutusyhtiön harkittavissa. Omavastuun määrät vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin ja vakuutustuotteittain. Yleensä omavastuun osuus on 15-20 % oikeudenkäyntikustannuksista. Laajennetussa oikeusturvavakuutuksessa omavastuun osuus voi olla pienempi ja suppeassa vastaavasti suurempi. Omavastuulle on oikeusturvavakuutuksissa yleensä asetettu lisäksi euromääräinen, kiinteä vähimmäisraja, esimerkiksi 300 euroa.
Omavastuusta otetaan ehto vakuutussopimukseen. Näin myös silloin, kun oikeusturvavakuutus otetaan osana laajempaa vakuutustuotetta, esimerkiksi koti- tai yritysvakuutusta. Siten vakuutuksen tuoteselosteeseen ja vakuutusehtoihin on syytä tutustua huolellisesti ennen sopimuksen tekemistä. Vakuutusyhtiön ulkopuoliseen asiantuntija-apuun turvautuminen on suositeltavaa.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.