Minilex - Lakipuhelin

Oikeusapu maksuton

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleinen, toisella nimellä myös julkinen, oikeusapu on valtion varoista maksettavaa oikeudellista neuvontaa. Henkilö, jolla ei ole oikeusturvavakuutusta tai mahdollisuutta maksaa itse oikeudellista apua, voi olla oikeutettu osaksi tai kokonaan maksuttomaan oikeusapuun.

Oikeusavun saamiseen vaikuttaa hakijan tulo-, meno-, ja varallisuustiedot. Perheen koko ja elatusvelvollisten määrä vaikuttaa myös oikeusavun myöntämiseen. Yleistä oikeusapua on mahdollista saada esimerkiksi, jos asuu yksin ja käyttövarat ovat enintään 600 euroa kuukaudessa. Oikeusapua ei myönnetä, kun yksin asuvan käyttövarat ovat yli 1300 euroa kuukaudessa. Yleinen oikeusapu sisältää avustamisen oikeudenkäynnissä ja muissa viranomaisissa, muut tarpeelliset toimenpiteet sekä vapautuksen eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista. Vähäistä yleistä oikeusapua voidaan antaa maksutta ja ilman varallisuustietoja. Vähäistä oikeusapua on esimerkiksi puhelimen välityksellä tapahtuva neuvonta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa