Minilex - Lakipuhelin

Oikeusapu ja avoliitto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusapua voi saada valtion oikeusaputoimistosta sekä yksitysistä asianajo- ja lakiasiaintoimistoista. Oikeusapu avoliitossa riippuu avopuolison kuukausittaisista tuloista, välttämättömistä menoista, varallisuudesta ja elatusvelvollisuudesta. 

Avoliitossa oikeusapua saa, kun oikeusavun myöntämistä varten laskettavat tulot ovat kuukaudessa enintään 550 euroa avopuolisoa kohti. Jos tulojen määrä ylittää 550 euroa, aviopuolisot maksavat omavastuun, joka on sitä suurempi mitä suuremmat tulot ovat. Kuitenkaan, jos avopuolisoiden tulot ovat yli 1200 euroa kuukaudessa, eivät he ole oikeutettuja oikeusapuun. 

Oikeusapu käsittää:

1) palkkion ja korvauksen määrätylle tai hyväksytylle avustajalle kokonaan tai osittain sen mukaan kuin oikeusapupäätöksessä todetaan,

2) palkkion ja korvauksen asian käsittelyssä tarvitsemastaan tulkkaus- ja käännösavusta sekä

3) käsittelymaksun, toimituskirjamaksun ja erillisten kustannusten korvauksen pääasiaa käsittelevässä viranomaisessa.

Kohdassa kolme mainittuja vastaavia maksuja ei peritä myöskään muissa viranomaisissa niiden suorittamista toimenpiteistä ja antamista toimituskirjoista, jotka ovat tarpeen asian hoitamiseksi.

Avopuolison tuloilla ei ole vaikutusta rikosasian vastaajan oikeuteen saada julkista oikeusapua. Myöskin, jos avopuolisot asuvat pysyvästi välien rikkoutumisen vuoksi erillään, määräytyy oikeusapu vain hakijan taloudellisen aseman perusteella.

Vähäinen oikeudellinen neuvonta

Hakijan taloudellista asemaa ei tarvitse selvittää tilanteessa, jossa hakijalle annetaan vähäistä oikeudellista neuvontaa puhelimitse tai muuta sähköistä etäviestintä käyttäen. Vähäisestä oikeudellisesta neuvonnasta ei peritä omavastuuosuutta.

Oikeusavun saajan on toimeksiannon kestäessä ilmoitettava oikeusaputoimistolle taloudellisissa olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista, kuten avoliiton purkautumisesta tai vastaavasta. Avoliitto päättyy, kun avopuolisot eivät asu enää yhdessä. Sen jälkeen avopuolison tulot eivät vaikuta oikeusapuun.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]